Syv' on tyrmä: säde kaita
Synkeyttä sen ei voita;
Säde pien' on tyrmän päivä,
Yö sen täynn' on hirmuloita.
Oi laupias Isä, armahda!
Agnes parka päiväkaudet
Päivää kohti tirkistääpi, —
Valon saa vain toinen silmä,
Yöhön mustaan toinen jääpi.
Oi laupias Isä, armahda!
Pois kun kääntyy, ympärillään
Karkeleepi aavekansa;
Joll' ei tuot' ois valkeutta,
Pelkäis hullauntuvansa.
Oi laupias Isä, armahda!
Mutta viimein, aijan tullen,
Tyrmän uksi aukeneepi:
Agnes eteen oikeuden
Asun mukaan asteleepi.
Oi laupias Isä, armahda!
Pukuansa järjestääpi,
Huivihinsa kääntää huolen,
Tukan suorii, jott' ei luultais
Olevaksi mielipuolen.
Oi laupias Isä, armahda!
Pöydän vihreen ympärillä
Oikeus on arvokkainen,
Sääliväiset kaikkein katseet,
Yksikään ei moittivainen.
Oi laupias Isä, armahda!
«Agneksein, mit' oot sa tehnyt?»
«Julm' on kanne, synti suuri;»
«Lempijäs, päärikollinen,»
«Itse kantaa päälles juuri.»
Oi laupias Isä, armahda!
«Hän, sun miehes murhamiesi,»
«Huomenna jo mestatahan;»
«Vettä leipää sinä syöden,»
«Iäkses jäät vankilahan.»
Oi laupias Isä, armahda!
Ympärilleen Agnes katsoo:
Onko järkens' ennallansa?
Sanan kuulee, ymmärtääkin,
Ei siis viel' oo suunniltansa.
Oi laupias Isä, armahda!
Mut min kuuli miehestänsä,
Tuntuu oudon-ilkeällen;
Se vain selvää, ett'ei suoda
Hänen mennä kotiin jälleen.
Oi laupias Isä, armahda!