Nuori mies, pappilan poika, joka on saanut koko ikänsä ajan kuulla selityksiä Jumalasta ja hänen olennostaan, on muodostanut itselleen käsityksen Luojasta, kaikkivaltiaasta, kaikkitietävästä, kaikkialla läsnäolevasta persoonasta, joka yhä vielä johtaa jatkuvaa luomistyötä valvoen niinhyvin avaruuksien asioita kuin pienimmän hiekkajyväsen kohtaloa. — Tämä nuorimies päättää ruveta lääkäriksi ja hänen yliopistokurssinsa saattaa hänet tutustumaan luonnontieteisin, syventymään luonnonlakeihin ja syntymisen salaisuuksiin. Hän tulee laboratoorioon ja heti viehättyy nähdessään mikroskoopin tarkat silinterit, ruuvit ja hienoiksi hiotut linssit. Kunnioituksella hän liikuttelee noita laseja. Tieteelliset instrumentit kuparinkiiltävine pintoineen, totisine kulmineen ja suorine linjoineen herättävät hänessä oudon tyytyväisyyden ja ylpeyden, kun hän nyt saapi kaikkia noita koneita vapaasti käyttää. Hän rypistää silmäkulmansa niinkuin professori. Hän saapi itseensä heti sen tunteen, joka on ominainen tiedemiehelle: "ainoastaan se, joka näkee tämän mikroskoopin läpi, voi saada jotakin tietää, — älkööt siis tulko mitään puhumaan ne, jotka eivät siihen ole katsoneet, — minun käsissäni on se ahdas portti, joka viepi tietoon ja valoon!" Ja ajan ollen hän melkein unohtaa, että nuo koneet ovat vaan välikappaleita, joilla voi nähdä sitä mitä paljaalla silmällä ei näe. Hänelle on päinvastoin melkein yhdentekevää, mitä hän rupee tutkimaan kaikesta siitä, mitä mikroskoopeilla voi nähdä, — sitä on niin äärettömän paljon ja kaikki tarjoo yhtä paljon tutkimisen ainetta. Pääasia on vaan, että hänellä on mikroskooppi. Se on hänen ylpeytensä. Hänestä tuntuu niinkuin hän kantaisi vyöllään avaimia tiedon ja valon ainoaan valtakuntaan.
Isä ja äiti siellä pappilan ruokasalissa — ei ne tämmöisistä tietäneet. He vaan opettivat, että Jumala on pienimmän hyönteisenkin hoitaja, ja että kaikki tieto saadaan kirkonpenkiltä, uskon kautta ylösnousneeseen lunastajaamme.
Täällä taas on kaikki toista. Täällä on aika päästä kapaloista. Kaikki toverit ovat jo kauan sitten päässeet. He voivat vapaasti hymähtää, kun joku teoloogi puhuu uskosta ja panettelee järkeä. Järki on kaikki kaikessa. Ei mikään ole liian pyhä järjelle. Kaikki leikellään auki, aineet hajoitetaan alkuosiinsa, pieninkin solu pannaan suurennuslasin alle, ja hän huomaa, että ainoastaan veitsen tylsyys ja suurennuslasin epätarkkuus estävät häntä näkemästä salaisuutta loppuun asti. Ja hän tietää, että veitsi voidaan teroittaa ja lasi hioa hienommasti ja uusia keemillisiä lakeja löytää. Kaikki riippuu ihmisen tutkimisesta ja järjen työstä.
Tähtikiikari suunnataan taivasta kohden. Siellähän on ennen sanottu Jumalan asuvan. Vanhat lapsenhoitajat kertoivat tähdistä, että ne olivat vaan aukkoja, joita Jumala oli pistellyt kepillään taivaan kanteen, jotta ihmiset olisivat saaneet aavistuksen paratiisin ilosta. Mitä vielä! Ne ovat samallaisia taivaankappaleita kuin meidän maapallomme. Jumala ei ole luonut maapalloamme, vaan se on singahtanut pyörivästä auringosta ja kiertää nyt jäähtyneenä tulisen emonsa ympäri — eräitten lakien vaikutuksesta, jotka ovat ihmiselle hyvin tunnetut. Jumala ei pyöritäkkään maailmoita toistensa ympäri eikä luo niitä tyhjästä, ne syntyvät kaikki luonnollisella tavalla, jota jokainen voi tulla ymmärtämään, ja jos ei kaikkea vielä ymmärretä, niin vaan siksi, että tähtikiikarit valitettavasti vielä ovat kovin alkuperäisessä kehitystilassa. Jumala ei synnytä myöskään ihmistä, vaan se syntyy samojen siitoslakien mukaan kuin sammal, puu, eläin. Ihminen ei ole luotu savipalasesta Aadamiksi ja tämän kylkiluusta Eevaksi, vaan ihminen on kehittynyt luonnollisen sukuvalinnan kautta jostakin alhaisemmasta elämänmuodosta. Ja minne hän nyt katselleekin, kaikkialla hänen täytyy huomata vaan järkähtämättömiä luonnonlakeja ja lain alaista kehitystä, — Jumalaa ei ole missään. Ei missään avaruuksissa, ei missään äärettömyyksissä ole mitään, joka olisi vierasta meidän järjellemme tai sotisi sitä vastaan!
Niille, jotka nyt tulevat puhumaan hänelle siitä, että Jumala muka hallitsee ja johtaa luomaansa maailmaa, ei nyt entinen pappilanpoikakaan enää voi muuta kuin nauraa, sillä hän tietää, että koko tuo johto ei ole minkään mystillisen henkivoiman vaikutusta, vaan hänelle itselleen käsitettävien luonnonlakien. Ja hän siis sanookin, että hänen oma järkensä kieltää häntä uskomasta mihinkään luojaan, — että eilen on täytynyt kaiken tapahtua yhtä luonnollisista syistä kuin toissapäivänä ja viikko sitten, kuukaus, vuosi, sata vuotta, miljoona vuotta sitten ja luomisen ihme ollut silloin yhtä mahdoton kuin se on tänään.
Onhan jokainen huomannut, että "ateisteiksi" sanovat itseänsä useimmiten ne, jotka tutkivat luonnontieteitä. Ja eikö ole silmiinpistävää, että juuri meidän aikamme, joka on tehnyt entistä suuremmat keksinnöt ja tullut havainneeksi entistä syvempiä luonnonsalaisuuksia, on kylmettynyt sille Luojalle, joka teki maailman kuudessa päivässä ja rupesi lepäämään seitsemäntenä?
Muistan minä itsestänikin sen, että rupesin epäilemään Jumalan olemassaoloa juuri niihin aikoihin kuin tietoni muuten laajentuivat. Aivan niinkuin lakkasin uskomasta satuihin silloin kuin aioin ymmärtää todellisuutta.
Elinkin minä sitten ilman Jumalaa koko pitkän jakson ikääni, kunnes rupesin tarvitsemaan häntä huolimatta siitä, että järkeni oli tuominnut hänet viralta. Ja minun tarpeeni kasvoi niin suureksi, että olisin jo melkein ollut valmis tekemään väkivaltaa järjelleni ja ruveta uskomaan silmät ummessa semmoista, joka oli kokonaan järkeäni vastaan.
Mutta kun siinä olin kahden vaiheilla, enkä tiennyt oliko minun nyt todellakin lakkaaminen käyttämästä niitä silmiä, joilla näin, ja rupeeminen uskomaan, että osaan paremmin kävellä ilman silmiä, — niin silloin sain ihan odottamattani semmoisen tiedon Jumalasta, joksi ei ollenkaan sotinutkaan järkeäni vastaan, vaan vieläpä päinvastoin sitä kaikin puolin täydensi, niin että minulle vasta nyt tuli mahdolliseksi tosi loogillinen ja yhtäjaksoinen ajatteleminen.
Tämä uusi käsitys oli Kristuksen antama. Se teki kokonaan tarpeettomaksi entisen vaikeasti koossapysyvän mielteeni ulkonaisesta jumalasta, taivaan ja maan hiojasta ja johtajasta, jonka monet ominaisuudet, kaikkivaltiuus, kaikkitietäväisyys, kaikkialla läsnäolevaisuus, persoonallisuus, olivat niin valmiit hajoomaan ja jättämään vaan kummallisen mielikuvituksen ihmisennäköisestä olennosta.