Minullekin ovat kaikki Kristuksen käskyt ehdottomasti sitovia, niin että jos ymmärtäisin tiimiin todella hänen käskykseen, en epäilisi ollenkaan sen noudattamista.
Nyt on minun käsitykseni mukaan kuitenkin selvä, että tämmöinen ulkonainen ehto Jumalan valtakuntaan tulemiselle ei ole ainoastaan merkityksetön, vaan on kokonaan Kristuksen opin henkeä vastaan.
Minusta näyttää, että jos tämmöisiä ulkonaisia ehtoja ajatellaan välttämättömiksi, niin täytyy myöskin ajatella Jumalaa ulkonaiseksi olennoksi, niinkuin juutalaiset häntä ajattelivatkin, — olennoksi, joka vaatii ihmisiltä vissien "laintöiden" noudattamista. Ympärileikkaus oli juutalaisilla merkkinä liitosta Jumalan kanssa. Me nyt tahdomme tehdä kasteen samallaiseksi ehdoksi Jumalan yhteyteen (= valtakuntaan) tulemiselle, — Tämä seikka osoittaakin muita selvemmin, ettemme me vielä ole vapautuneet niistä harhakäsityksistä, jotka juutalaisilla oli jumaluudesta.
Nyt on Kristus kuitenkin antanut meille ihan toisen käsityksen Jumalasta: että Jumala on henki, joka on ihmisessä, ja että elämä tämän hengen valossa on taivaan valtakunta hänen sydämmessään. Me voimme tietää Jumalasta, ainoastaan niinkuin poika tietää isästään, siis ainoastaan oman henkemme kautta.
Mutta paljon me voimme tietää muista asioista juuri tämän tietomme nojalla. Me voimme tietää, että ihminen on sabatin herra, ettei mikään ulkonainen voi ihmistä saastuttaa, eikä siis myöskään autuaaksi tehdä; ettei ihminen tarvitse temppeliä palvellakseen Jumalaa. Jeesus, joka on meille Ihmisenpojan ilmoittanut, nimenomaan opettaakin näitä, varoittaa noudattamasta ulkonaisia temppuja. Hän oli juuri noussut kaikkea ulkonaisuutta vastaan; hän kieltää lavertamasta rukouksia; hän käskee rukoilemaan yksinäisyydessä ja hengessä.
Ja nyt minun mielestäni ei mikään kirkollinen temppu ole niin kokonaan ulkonainen, kuin juuri lapsen kastaminen. Sanoa, että kaste on Jeesuksen asettama, — ettei lapsi tule taivaan valtakuntaan kastamatta, on samaa kuin kääntää nurin kaiken sen, minkä Jeesus juuri on asettanut.
Voihan vallan hyvin ymmärtää, mitä ne aikaihmiset tarkoittivat, jotka muinoin Johannes Kastajan kehotuksesta astuivat Jordaniin. Kysymys oli heidän pesemisestään. Johannes saarnasi, että Jumala astuisi alas maahan, jos ihmiset tahtoisivat tehdä parannuksen ja puhdistua sydämmissänsä. Hänen voimakas saarnansa, hänen lupauksensa kaikille köyhille, irtolaisille, sorretuille, siitä, että heille koittaa uusi vapauden valtakunta, hurmasi kansan. Laumoittain tulvasi hänen luokseen ihmisiä ilmoittamaan, että he olivat valmiit puhdistumaan sydämmissänsä. Ja kaikkia niitä, jotka tunnustivat erhetyksensä ja syntinsä, hän pesi Jordanissa, merkiksi, että he olivat puhtaat, ja muistutukseksi, että heidän nyt oli tekeminen mielenmuutosta vastaavia tekoja, niin että kellä oli kaksi vaatteusta, se antakoon sille, jolla ei yhtään ollut, ja jolla oli ruokaa, se tehköön samaten. Ja paljon vielä muuta hän opetti kansalle, selittäen ja ilmoittaen tosi onnen ehdoista. Mutta tärkeintä hänen opetuksessaan oli seuraava:
Hän sanoi: minä puhdistan teitä vedessä mielenmuutoksenne merkiksi, mutta minua seuraa Jumala itse, joka on minua voimakkaampi ja jonka edessä minä en ole mitään. Minä pesen teitä vedellä, mutta hän puhdistaa teitä hengellänsä. Kun hänen henkensä tulee teidän sydämmiinne, niin puhdistuu siellä kaikki itsestänsä ja hyvä erottautuu pahasta. Se henki teidän sydämmissänne on kuin isäntä, joka perkaa riihtänsä: lapio on hänen kädessään, jolla hän kokoo nisun aittaansa, mutta polttaa ruumenet.
Kuka olisi voinut nähdessään kansan antautuvan pestäväksi vaan jalosta harrastuksesta henkisesti puhdistua ja alkaa uutta elämää, — kuka olisi voinut kylmänä sitä katsoa ottamatta itsekin osaa heidän intoonsa.
Niin saapui Galileasta myöskin Jeesus. Hän kuunteli Johanneksen opetusta ja astui hänkin veteen.