Huomasin heti, että he paitsi itseänsä voivat kyllä rakastaa ja palvella heidän ulkopuolellansakin olevia olentoja, mutta ainoastaan semmoisia, joita tunsivat välittömästi omikseen. Minä olin yhdeltä puolen ihan liikutettu, kun näin, millä alttiilla huolella emo hoiteli vastasyntynyttä. Mutta heti sen jälkeen näin saman emon puskevan kumoon pienen heikkojalkaisen vasikan, joka ei ollut hänen omansa. — Sitten näin kauvempana laumassa seuraavan tapauksen. Kaksi elukkaa seisoi vieretysten ja toinen nuoli toisen kaulaa. Tämä nautti hyvästä teosta niin, että pani silmänsä umpeen ja lakkasi märehtimästä. Jonkun ajan kuluttua asettui se, joka oli nuollut, toisen eteen ja tahtoi, että häntä nyt vuorostaan nuoltaisiin. Mutta toinen ei viitsinyt. Silloin se suuttui ja puski toista kylkeen. Tämä ei uskaltanut kostaa suuremmalle, vaan kääntyi ympärinsä ja puski nyt vuorostaan ihan viatonta nuorta mullikkaa, joka säikähtyen hyppäsi syrjään ja vioitti jalkansa terävään kiveen. Enkä minä huomannut säälin merkkiäkään pahantekijän kasvoissa. Se rauhoittui, pani silmänsä puoleksi umpeen ja alkoi taas märehtiä, sillaikaa kuin mullikka parka sai paraan kykynsä mukaan nuolla haavansa.
Tästä tein sen johtopäätöksen, että he rakastavat vaan sen nautinnon vuoksi, jonka tämä rakkaus omiinsa heille tuottaa, ja että he palvelevat toisiansa vaan vastapalveluksien vuoksi. He rakastavat siis itsekkäisistä syistä. Näin ollen he noudattavat omaa tahtoansa, eikä Jumalan, jota he nähtävästi eivät vielä tunnekkaan.
Mutta kuinka he voisivat olla vapaita olentoja, jos he noudattavat omaa tahtoansa?
Olisiko heidän vapautensa jollakin lailla rajoitettu?
Vapaus rajoitettu?! Sehän on jotakin mahdottomuutta. Vapauden rinnalla ei voi puhua rajoituksesta. Joko täysi vapaus tai ei mitään vapautta.
Niin puhui minulle järkeni.
Mutta näinhän minä selvästi, että asianlaita oli toinen. Näinhän minä heidän vapaasti kävelevän, kulkevan minne tahansa, hyppivän, iloitsevan. Ja tiedänhän minä, että maalimain ja avaruuksien koko salaisuus onkin se Jumalan ihmetyö, jonka mukaan vapauden siemen voi asua keskellä vapaudettomuutta, — että vapaus kasvaa ja kehittyy vapaudettomuudesta, ja tekee kuolleesta elävän. Minun täytyy uskoa, että niin on, huolimatta järjestäni, joka näkee siinä ristiriitaisuutta.
Heillä siis on vapaus. Meille on annettu kaikki välikappaleet, joilla he voivat toteuttaa tahtoansa. Heillä on jalat, joilla voivat liikkua mukavasti ja mielensä mukaisesti, ja heillä on sarvetkin, joilla voivat puskea toisiansa, koska he kerran sitäkin näkyvät tahtovan.
Mutta juuri se asia, että he näin tahtovat toteuttaa vaan omaa tahtoansa, vaikuttaa, että he tulevat itse rajoittaneeksi oman vapautensa. Sillä omaa tahtoansa seuraten he tahtovat niin perin vähäpätöisiä ja mitättömiä asioita, tahtovat vaan omien mielihalujensa tyydyttämistä. Ja kun he näin omia mielihalujansa seuraavat, niin ei heillä voi juuri ollakkaan muita vaikuttimia kuin joku tuuheampi ruohotukko tai mehevämpi sieni, tai mikä muu tahansa, joka tuottaa tyydytystä. He siis voivat vapaasti toteuttaa tahtonsa, mutta he raukat eivät ymmärrä tahtoa! Eivät ymmärrä tahtoa vapaasti, se on, rakkaudesta toisiinsa.
Kun siinä leijalin ja tarkastelin, tunsin samassa niinkuin vettä olisi vihmonut kasvoilleni, hienoa usvaa. Minä katsahdin ylös ja samassa kävi olentoni läpi valtava hurmaus. Minä näin sumupilvien keskellä yli koko taivaan ulottuvan, pyöristyvän kaaren, joka ikäänkuin tahtoi sulkea kehäänsä tämän tähden. Siinä olivat kaikki värit — järjestyksessä, toinen toisensa vieressä, eri säikeinä pitkin koko rengasta. Tunsinhan minä tuon ihanan taivaankaaren. Se meille puhuu Jumalan läsnäolosta, milloin sen näemme. Ja kun minä olin lentänyt niin äärettömiä matkoja, tullut tähän syrjäiseen aurinkokuntaan ja löytänyt tämän yksinäisen tähden, — ja kun minä täälläkin näin tuon saman kaaren, niin minun sielussani värähti niin oudosti, niin lämpimästi, ihan kuin olisin täälläkin ollut kotona, kuin juuri tämä tähti olisikin ollut minun ja Jumalan ja koko taivaan lempitähti. — —