Mutta koirat eivät olleet ymmärtävinään mitä tarkoitettiin, katsoivat vain kumpikin tahallaan eri suunnille.
Vanhemmat miehet, jotka olivat kulkeneet jo ylemmäksi, pysähtyivät nyt hekin, ja joku heistä sanoi:
»Ei ne noin käy päälle! Heittäkää ne vastakkain!»
Pojat tekivät niin, mutta koirat putosivat vierekkäin seisoalleen maahan ja tulivat häntää heilutellen kumpikin heittäjänsä luo.
Nyt tuli se vanhempi mies takaisin.
»Pitele sinä Virkkua», sanoi hän, »ota syliis!» Ja itse hän nosti Vahdin yhtä korkealle. Matkien ja ärsyttäen hän nyt rupesi töytäämään Vahtia äkisti Virkkua vastaan ja kolautti usean kerran niiden kuonot yhteen.
Kunnes Virkun toinen suupieli värähti ylös ja hampaat paljastuivat. Samassa paljastuivat myöskin Vahdin hampaat koko riviltä, ja nyt alkoi murina, joka parissa sekunnissa yltyi hirvittäväksi ärisemiseksi. Molemmat olivat valmiit tuossa tuokiossa hyökkäämään toistensa kimppuun ja repimään toisensa palasiksi.
»Nyt kun luen kolmeen, niin heitetään. Yks, kaks, kolme!»
Muuta ei tarvittukaan.
Koirat takertuivat toisiinsa äriseväksi, kiehuvaksi, pöllyäväksi keräksi. Eikä kukaan voinut vähään aikaan mitään niistä erottaa. Mutta yhtäkkiä ne pysähtyivät.