Tavallisesti ajatellaan noita kahta kertomusta, — Jeesuksen oloa Johanneksen luona ja sitten korvessa, — niinkuin kahta toisistaan erillään olevaa asiaa, jopa niinkin että esimerkiksi Matteuksen evankeliumin tekstin järjestäjät ovat erottaneet ne eri luvun merkillä. Ja jos ne käsitetään tavallisella totutulla tavalla, niin ei niiden välillä todella löydäkään mitään yhteyttä, edellisessä kun pitäisi olla kerrottu jonkinlaisesta tunnustähdestä eli taivaan todistuksesta, että Jeesus muka oli jumala toisessa personassa, ja jälkimäisessä taas kerrottu kuinka perkele viettelee tätä jumalaa. Sitävastoin jos käsitämme molemmat kertomukset Jeesuksen omaksi selitykseksi siitä, kuinka hänessä tapahtui herääminen siihen elämänkäsitykseen, jota hän sittemmin julisti, niin liittyvät ne erottamattomasti yhdeksi kertomukseksi tästä samasta heräämisestä: ensin käy hänelle elävästi selväksi, että hän, ihminen, on ruumiillisesta kuolemasta riippumaton jumalan poika, — sitten hän lähtee korven yksinäisyyteen päästäkseen ymmärtämään mitä hänen on semmoisena tässä elämässä tekeminen.
Tämä kertomuksen jatko Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan yhdistetyn tekstin mukaan on näin kuuluva:
"Ja henki ajoi hänen kohta korpeen. Ja hän oli siellä korvessa neljäkymmentä päivää, ja kiusattiin perkeleeltä, ja oli petoin seassa ja enkelit palvelivat häntä. [Mark. 1: 12, 13.] Eikä syönyt mitään niinä päivinä, mutta koska ne kuluneet olivat, sitten hän isosi. [Luuk. 4: 2.] Ja kiusaaja tuli hänen tykönsä ja sanoi: jos sinä olet Jumalan Poika, niin sano, että nämät kivet leiviksi tulevat. Mutta hän vastasi ja sanoi: kirjoitettu on, ei ihminen elä ainoastaan leivästä, mutta jokaisesta sanasta, kuin Jumalan suusta lähtee. Silloin otti perkele hänen kanssansa pyhään kaupunkiin, ja asetti hänen templin harjalle, ja sanoi hänelle: jos sinä olet Jumalan Poika, niin laske sinus alespäin, sillä kirjoitettu on: hän antaa käskyn enkeleillensä sinusta, ja he käsissä kantavat sinun, ettes joskus jalkaas kiveen loukkaa. Niin Jeesus sanoi hänelle: taas on kirjoitettu, ei sinun pidä kiusaaman Herraa sinun Jumalatas. [Matt. 4: 3-7.] Ja perkele vei hänen korkealle vuorelle, ja osoitti hänelle kaikki maan piirin valtakunnat, silmänräpäyksellä, ja perkele sanoi hänelle: kaiken tämän vallan, ja heidän kunniansa minä annan sinulle: sillä minun haltuuni ovat ne annetut, ja minä annan ne kenelle minä tahdon. Jos sinä siis kumarrat ja rukoilet minua, ne kaikki pitää sinun omas oleman. [Luuk. 4; 5-7.] Niin sanoi Jeesus hänelle: mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on, Herraa sinun Jumalatas pitää sinun kumartaman, ja häntä ainoata palveleman." [Matt. 4: 10.]
Pysyäkseen horjumatta siinä ainoassa mahdollisessa käsityksessä, että tässä voi olla kysymys vaan Jeesuksen sisällisistä hengen liikkeistä, täytyy ymmärtääkseen tämän jatkon merkityksen varjella itseään tavallisista selityksistä, joiden mukaan nyt paha henki vuorostaan tulee Jeesuksen luo ulkonaisesti näkyvässä muodossa. Jos Matteuksella, Markuksella ja Luukkaalla olisi todella sanottu, että tämä kiusaaja ilmestyi hänelle näkyväisessä muodossa, niin pitäisi tietysti taaskin selittää se kirjoittajan väärinkäsitykseksi. Mutta nyt ei ole heillä sanallakaan viitattu siihen, mimmoinen muoto oli pahalla hengellä, miten hän liikkui, kuinka hän tuli, ja kuinka läksi. Hänestä mainitaan ainoastaan sen verran kuin tarvitaan Jeesuksen omien ajatusten ilmaisemiseksi. Ja pitääpä olla kokonaan kuollut kuvittelemisen ja tajuamisen kyky sillä jumaluusopilla, joka tässä kohden jääpi ihmettelemään ulkonaista paholaista, ja antaa siten kaikkein syvimpien henkisten asiain mennä ohitsensa, joista itämaalainen kertomatapa värillisellä ja puhuvalla kuvauksella tahtoo antaa vihiä.
Onhan paholaisesta monasti muuallakin evankeliumeissa puhe ilman että tarkoitetaan mitään erikoista saati sitten näkyvää olentoa.
Niinpä Jeesus puhui kerran menevänsä Jerusalemiin, jossa varma kuolema häntä odotti. Pietari koetti saada häntä luopumaan tästä aikeesta. Jeesus vastasi; mene pois minun tyköäni saatana, sinä pahennat minua, sillä sinä puhut siitä, mikä on ihmisten, etkä ymmärrä sitä mikä on jumalan. [Matt. 10: 21-23.] Tässä ei ollut suinkaan mikään näkyvä pahahenki Jeesuksen edessä. Ei Jeesus sano Pietaria saatanaksi, vaan sitä ajatusta, jonka Pietari herätti hänessä, että hänen nimittäin pitäisi suojella omaa personaansa vainoojilta ja jättää jumalan asia. Hän sanoo, niinkuin sanoo, ainoastaan siksi, että hänen on siten mukavin ilmaista, mitä hän tarkoittaa.
Aivan samalla tavalla saatana esiintyy korvessakin Jeesuksen omana ajatuksena, epäilyksenä; ja ulkonaisesta paholaisesta siis on puhe vaan kertomuksen helpoittamiseksi, sillä muutenhan olisi pitänyt panna Jeesus puhumaan itsensä kanssa ja olisi ollut vaikea ilmaista mitkä ajatukset ovat tarkoitetut vastakkaisiksi toisilleen. Saatanan suuhun pannut sanat ilmaisevat "lihan" ääntä Jeesuksessa, "sitä mikä on ihmisten", vastakohtana sille totuuden hengelle, "joka on jumalan" ja joka oli hänessä heräämisensä jälkeen.
Tässä on siis saatanalla, perkeleellä eli kiusaajalla tarkoitettu ihan tavallista, jokaiselle ihmiselle tuttua henkistä asiaa.
Näin ollen näyttää siis siltä, että Jeesuksella korven yksinäisyydessä on ollut taistelu ajatuksia tai epäilyksiä vastaan, jotka pyrkivät kumoamaan hänen äsken saamaansa uutta elämänymmärrystä.
Jos käsitämme koko tämän kertomuksen niin, että Jeesuksessa tapahtuu se sama mielenmuutos ja uudestisyntymys eli syntyminen jumalasta, jota hän sittemmin niin monessa kohdin opettaa ihmisille taivaan valtakuntaan tulemisen ehtona [tärkein kohta hänen opetuksistaan uudestisyntymisestä on keskustelu Nikodeemuksen kanssa, joka löytyy esitettynä Johanneksen evankeliumissa, 3 luvun 1-21 värssyissä], niin mitä silloin ovat nämä epäilykset ja tämä "saatana", joka seuraa hänen uudestisyntymistänsä ja on ikäänkuin sen ytimessä? Eikö hän ole sittemmin, ruvettuansa opettamaan ihmisiä, puhunut näistä kiusauksista mitään?