Perkeleen eli vanhan elämänymmärryksen väite on, ettei ihminen voi heittäytyä yksinomaan hengen käskettäväksi, koska hänen täytyy pitää huolta omasta aineellisesta toimeentulostaan. Tähän väitteesen ei Jeesus vastaa kumoamalla sitä järjensyillä. Hän saa sen vaikenemaan toisella tavalla. Hän sanoo, minä luotan siihen, että saan kaikki mitä tarvitsen, kun teen mitä henkeni minulle käskee. Ja tämän uskon edessä vaikenevat kaikki todistelemiset.
Sittemmin opettaa Jeesus vuorisaarnassansa samaa muille ihmisille, eikä kukaan nyt voi olla huomaamatta, että hän nimenomaan asettaa vastakkain nuo kaksi elämänymmärrystä niinkuin ne olivat hänellä itsellään vastakkain korvessa, ja että hän myöskin nimenomaan sanoo juuri uutta elämänymmärrystä uskoksi:
"Ei kukaan voi yhtaikaa noudattaa kahta elämänymmärrystä, vaan aina hylkää toisen ja toisen omistaa. Sentähden älköön ihminen missään suhteessa huolehtiko toimeentulostansa. Jos hän on saanut hengen, saa hän kyllä ruuankin, ja jos hän on saanut ruumiin saa hän kyllä vaatteetkin. Jos jumala ruokkii linnut, jotka eivät kokoo itselleen omaisuutta, ja vaatettaa kukat, jotka eivät kehrää eikä kudo, niin tekee hän saman teillekin. Siinä olkoon teidän uskonne. Sillä jos te surette ruuastanne ja vaatteistanne, niin te olette vanhassa elämänymmärryksessä. Vaan teidän täytyy uskoa, että teidän Isänne kyllä tietää teidän tarvitsevan ruokaa ja vaatteita. Etsikää ensin jumalan valtakuntaa, ja te saatte kaikki mitä tarvitsette." [Matt. 6: 24-33.]
Se on siis Jeesuksen vastaus ensimäiseen vastaväitteesen.
2.
Toisessa muodossa esiintyy hänelle vastaväite uutta elämänymmärrystä vastaan: hän ei voi olla jumalan poika, koskei hän oman tahtonsa voimalla voi päästä kärsimyksistä eikä välttää kuolemaa. "Jos sinä olet jumalan poika, niin mikset voi mennä temppelin harjalle ja heittäytyä sieltä vahingoittumatta alas. Sitä et tee, koska tiedät, etteivät mitkään enkelit varjelisi sinua loukkaantumasta. Kuinka siis voit sanoa olevasi jumalan poika eli kuolemasi riippuvan vaan jumalasta!"
Elämän sanan ihan ensimäisestä omistamisesta asti on Jeesukselle täytynyt olla selvänä, että valtamiehet tulevat "etsimään häntä hukuttaaksensa." Opettaen, että ihminen on jumalan valtakuntaa maailmassa toteuttamaan lähetetty vapaa henki, hän tietysti oli ilmi ristiriidassa niiden kanssa, jotka pitävät tätä maata omana valtakuntanaan ja itse hallitsevat ja käskevät ihmisiä. Mutta hänen uskonsa on nyt siinä, että hänen on täyttäminen lähetystoimensa ja sanominen vapahtava totuus ihmisille, ja ettei hänen tarvitse pelätä mitään, koska ollen jumalan lähettiläänä hänen kohtalonsa on jumalan käsissä.
Sentähden kiusaaja, tehden johtopäätöksen tästä uskosta, väittää: jos sinä olisit jumalan poika ja siis todella tietäisit elämäsi askeleet, tietäisit mitä varten elät ja mitä varten kuolet, niin silloinhan pitäisi sinun voida myöskin heittäytyä korkeudesta alas ja uskoa tulevasi varjelluksi. Kiusaava ajatus tahtoo saada hänet vakuutetuksi, että hänen uskonsa välittömästä riippuvaisuudesta jumalaan on mahdoton. Se käskee joko heittäytymään tai selittämään, miksi hän ei heittäydy. Ja Jeesus vastaa: siksi, että "ei sinun pidä kiusaaman Herraa sinun Jumalatas."
Mitä se on: "kiusaaman jumalaa"?
Näin sanoen hän nytkin vastaa muistelemalla Israelin matkaa erämaassa. Mooseksen 2 kirjan 17: 1-7 on kerrottu, että kansa nurisi, kun ei saanut vettä, ja syytti Moosesta, että hän oli tuonut heidät pois entisistä taatuista oloista eikä nyt osannutkaan tyydyttää heidän tarpeitansa erämaassa. Silloin jumala käski Mooseksen lyödä sauvansa kallioon, josta vesi pulpahtikin esille. Ja Mooses nimitti tämän paikan Massaksi ja Meribaksi, se on: syytös ja epäilys, koska he olivat syyttäneet ja koska he olivat epäilleet Herraa, sanoen: onkohan jumalata meidän keskuudessamme vai ei.