Jeesuksen uskontunnustus, kaikkien korvessa tapahtuneiden kamppausten jälkeen oli siis kokonaisuudessaan tämmöinen:
Niinkuin minä kuulin Johanneksen ennustavan, että jumalan valtakunta lähestyy maan päälle, jos ihmiset muuttavat mielensä, niin minä nyt ymmärrän, että minun on eläminen maan päällä toteuttaakseni tätä valtakunnan sanaa ja sentähden minä uskon, että, vaikka olisinkin ihmisten joukossa yksinäni tässä elämänymmärryksessä, saan kaikki mitä tarvitsen sen toteuttamiseksi, (ensimäinen vastaus). — Minä uskon, että se jumalan valtakunta, jonka täytyy toteutua maan päällä, on rajaton ja iankaikkinen. Sentähden minä en pelkää ruumiillista kuolemata, joka uhkaa minua, kun minun täytyy, tämän valtakunnan jäsenenä, olla suojelematta itseäni väkivallan tekijöitä ja vainoojia vastaan, (toinen vastaus). — Minä uskon, että se valtakunta, jossa ihmiset nyt elävät, on niinkuin se Egypti eli orjuuden maa, josta jumala tahtoi saattaa Israelin pois. Ja sentähden, niinkuin Israelille oli matkalla Egyptistä sanottu: Herraa sinun jumalatas pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman, niin minäkin, vaikken voi nähdä tulevaisuutta, tunnen, että minun on tekeminen vaan sitä, mitä lähettäjäni minulle välittömästi käskee, ja uskon, että niinkuin Israel tuli perille, niin tulee perille ihmiskunta.
Tämän jälkeen sanotaan:
"Silloin jätti hänet perkele ja katso enkelit tulivat ja palvelivat häntä." [Matt. 4: 11, vrt. Luuk. 4: 13.] Ja Jeesus palasi hengen väessä korvesta [Luuk, 4: 14], ja kuultuaan että Johannes oli pantu vankeuteen [Matt. 4: 12] hän rupesi Galileassa saarnaamaan valtakunnan oppia, sanoen (samoin kuin Johanneskin): "muuttakaa mielenne ja uskokaa elämänsana, sillä aika on täytetty ja jumalan valtakunta jo lähestynyt." [Mark. 1: 14, 15. Matteus mainitsee Jeesuksen saarnan sisällyksen sanasta sanaan samoin kuin Johanneksen saarnan. Kts. Matt. 3: 2 ja 4: 17.]
El tietysti tässäkään voi olla kysymys siitä, että näkyvät enkelit tulivat ja palvelivat häntä, vaan ainoastaan että hän sisällisesti oli tullut välittömään yhteyteen "taivaan" kanssa. Samaa vertausta avonaiseen taivaaseen ja enkeleihin käyttää Jeesus sittemmin selittäessään sitä välittömyyttä jumalaan, johon ihmisen on tarkoitus tulla: Kun Natanael tutustui Jeesuksen kanssa ja sanoi häntä jumalan pojaksi ja Israelin kuninkaaksi, vastasi Jeesus hänelle ja muille läsnäolijoille, että tästä lähin he itse saavat nähdä taivaan avoinna ja jumalan enkelit menevän ylös ja tulevan alas ihmiseen. [Joh. 1: 50, 52.]
* * * * *
Tämmöinen oli nyt Jeesuksen syntyminen jumalasta. Siis jotakin toista kuin ylenluonnollinen syntyminen neitseestä.
Nikodeemukselle sanoi Jeesus: ellei joku vasta uudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä. Nikodeemus sanoi hänelle: kuinka taitaa ihminen vanhana syntyä? taitaako hän äitinsä kohtuun jälleen mennä, ja syntyä? (Yhtä väärin käsittävät syntymisen jumalasta ne, jotka ajattelevat Jeesuksen syntyneen jumalasta äitinsä kohdussa). Jeesus vastasi Nikodeemukselle: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja hengestä, ei hän taida jumalan valtakuntaan sisälle tulla; mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä hengestä syntynyt on, se on henki.
Kaikki evankeliumit alkavat esityksellä Jeesuksen henkisestä syntymisestä.
Matteuksella ja Luukkaalla on tosin alkuun pantu esitys Jeesuksen ylenluonnollisesta ruumiillisesta syntymisestä, mutta heti sen jälkeen seuraa myöskin henkinen syntyminen jumalasta.