Ei aivan kauan ulkomailta palauksen jälkeen hän kummastutti maailmaa suorittamalla muutamia valmistavia yliopistollisia tutkintoja. Eikä siinä kyllä. Sanottiin hänen lukevan lakitiedettä. Mihin tämä kaikki tähtäsi, ei tiennyt, kuten sanottu, muut kuin uskotut.
* * * * *
Mitä Helenaan tulee, niin ei hänkään saanut Reinholdia sosialismikysymyksessä paljo avomielisemmäksi. Helena ensin luuli, että Reinholdin uusi tapa johtui tuosta Helenalle perin tutusta halusta välttää turhaan lausumasta pyhimmän aatteensa nimeä. Sehän oli juuri sama kokemus, minkä Helenakin oli tehnyt. Mutta ajan pitkään rupesi tuntumaan kummalliselta, ettei hän sentään Helenankaan kanssa ottanut entisiä asioita puheeksi. Ja kuitenkin hän Helenan seuraa ihan nähtävästi haki. Hän puheli aina jotenkin vähäpätöisistä asioista, niin että, kului kaksi kuukautta Helenan kertaakaan onnistumatta kytkeä häntä hänen kiireiltänsä rauhalliseen ja perinpohjaiseen keskusteluun. — Ei hän tietysti aavistanut kuinka paljon Helenan sydämmelle oli kerääntynyt kysymyksiä, neuvon ja ohjauksen pyyntöjä.
Vihdoin näytti tarjoutuvan odotettu tilaisuus.
Reinhold itse pyysi Helenan eräänä pyhäpäivänä kävelyretkelle Kaivopuistoon. Hän oli määrännyt aamuhetken ja Helena arvasi, että nyt hän on kerrankin ottanut myöskin aikaa mukaansa. Helena päätti siis ehdoinkin täydellä todella ottaa puheeksi kaikki ne asiat.
Mutta siitä kävelyretkestä tulikin ihan, ihan toista.
He olivat lähteneet astumaan suurta puistokatua. Reinhold oli ehdottanut, että he menisivät ravintolan parvekkeelle, mutta Helena oli suostuttanut hänet sen sijaan nousemaan valleille, joilta meri näkyi. Siellä he olivat hetken aikaa äänettöminä istuneet kumpikin mahtavasti aikoen ruveta jostakin tärkeästä puhumaan ja kumpikin odottaen, että toinen ensin jotakin sanoo. Helena näki ilokseen, että Reinhold siis vihdoinkin aikoo ottaa esille tuon kaikkein tärkeimmän seikan mikä oli koko heidän suhteensa alku ja perus. Ja mitä kauemmin he olivat vaiti, sitä varmempi Helena oli siitä, että nyt Reinhold ei enää voi ruveta muusta puhumaan, vaikka olisi ensin aikonutkin. Kun hän oli yhä vaiti ja nähtävästi haki sanoja, tahtoi Helena auttaa häntä alkuun.
— Teistä on varmaan ihmeellistä, että minä —
— Teistä? — sanoi Reinhold.
— Ah, Reinhold, minä unohdan aina. Sinusta on varmaan ihmeellistä, että me muut kaikki emme voi mihinkään mennä ilman sinun johtoasi. —