Ei! ajatteli Helena. Ellei sitä että saada ymmärtämään ja kääntymään niitä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mutta voivat ymmärtää, niin sitten ei ole mitään muutakaan! Ei yhtään mitään!
Tuntien ja tietäen, ettei hän enää voi näyttäytyä ilosena, ja tahtomatta Reinholdille pilata iltaa, hän huomaamattomasti poistui tanssiaisista sanomatta kellekään hyvästi.
Ratkaisu.
Seuraavana päivänä toi kaupunginlähetti Reinholdilta kirjeen, jossa tämä pahoittelee, ettei ollut voinut pitää Helenalle paremmin seuraa ja pyytää seuraavan päivän aamuksi kanssansa ajelemaan erääseen ulkoravintolaan.
Helena ymmärsi kohta että nyt tulee jotakin ratkaisevaa.
Hän kokosi kaikki parhaat tunteensa siksi aamuksi, kokosi kaiken entisen luottamuksensa Reinholdiin, ja iloitsi suuresti, että viileä ja raitis aamu oli keventänyt ja rohkaissut hänen mielensä, niin että edelliset pimeät epäilykset tuntuivat nyt liiotelluilta.
Kun Reinhold tuli häntä hakemaan, oli hän todella mitä loistavimmalla tuulella, ja koko kysymys oli hänellä kohdistunet vaan tuon tuulen keskeymättömään ylläpitämiseen.
Tietäen että heidän kihlauksensa jälkeen häneltä oli taaskin kaikki luonnollinen kevyempi puheaine loppunut, varusti hän itselleen jo edeltäpäin paljon kaikellaista jokapäiväistä sanottavaa. Hän itsekseen kuvaili ne iloset äänenpainotkin, joilla hän oli kunkin asian kertova.
Mutta kun he istuivat hevoseen, sattui niin onnellisesti että heitä vastaan tuli hautajaissaatto, joka antoi Reinholdille aiheen ruveta kertomaan siitä suurenmoisesta saatosta, johon hän oli ulkomailla ottanut osaa erään kuuluisan sosialistijohtajan hautajaisissa. Osottaakseen sosialismin yhä kasvavaa merkitystä kertoi Reinhold suurella innolla miten paljon vaunuja saatossa oli ollut ja miten hienoa yleisöä niissä nähtiin.
Reinholdin lopetettua kuvauksensa, kysyi Helena, karkoittaen pois kaikki myrkylliset ajatukset, rohkeasti ja ilosesti: