— Ja puhuit vielä että niinkauan kuin ihmiset eivät voi elää ilman kastamista, ruumiinsiunausta ja vihkiäisiä, niin kauan pysyy pappein valta kansan yli.
Reinhold purskahti leveään nauruun.
— Ha-ha-ha — nyt ymmärrän. Kas se on juuri tuota tuommoista, jota sanon vanhoiksi haaveikseni. Ei, Helena. Ohjelmassamme on määräys, että uskonnon tulee olla kunkin yksityisasia. Sosialismi ei olekaan oikeastaan missään tekemisessä uskonnon kanssa. Se tahtoo sanoa: meidän puolueeseemme voi kuulua minkä uskonnon tunnustajia tahansa. — A propos — sinä itse muistutit minulle: — juuri ikään olen saanut kuulla, että se koskensulkujuttu — muistathan — on nyt senatissa päättynyt, ja talonpojat ovat kuin ovatkin voittaneet.
— Todellakin! — sanoi Helena, vaikka tuskin osasi irtaantua edellisestä, mikä oli suuresti järkyttänyt häntä.
— Harvaa asiaa olen niin katunut kuin tätä, — sanoi Reinhold. —
Nyt vasta oli Helenan huomio herännyt tähän uuteen asiaan.
— Mitä sinä tarkoitat, Reinhold? — kysyi hän.
— Noh, seuraus on että tehtaat seisahtuvat. Ja mihin joutuu tehtaan työväestö, kysytään.
— Mutta talonpojillahan oli oikeus, — sanoi Helena.
— Oikeus! Sepä oli myöskin noita "haaveitani". Umpimähkään vaan muka oikeuden puolesta, mitään seurauksia ajattelematta. Minä olisin monta kertaa ottanut heiltä pois ne aseet, jotka heille annoin, mutta eipäs! En saanut käsiini enää omia papereitani, jotka heille kirjoitin. Minähän hankin heille virallisen insinööritarkastuksenkin. Syy on kokonaan minun. Iloitsisin sentähden suuresti, jos asia menisi edes jotakuinkin huomaamatta puolueeltani.