— Sinä unohdat, pikku kulta, että se on tavallaan jo minun laillinen oikeuteni. — Kas niin, älä nyt ole itsepäinen. Se on ainoastaan pienoinen operatsiooni.
Näin leikkiä laskien Reinhold pani kätensä hänen vyötäisillensä ja aikoi taas häntä suudella.
Helena riuhtasi itsensä irti.
— Ei koskaan, Reinhold, — huusi hän, ja hengästyneenä ja vapisten seisahtui ikkunan ja nurkan väliin.
Reinhold ensin ällistyi, sitten veti silmäkulmat yhteen ja nosti päänsä.
— Helena, minun täytyy sanoa sinulle, että sinä olet aikalailla oikullinen olento! Minä en pidä siitä.
Helena pani molemmat kätensä suulleen, peittääkseen sen vapisemista ja kyyneleiden täyttäessä silmät sai sanotuksi:
— Niin minä olen. En mitään sille voi. Reinhold, meidän yhtymisestämme ei voi koskaan mitään tulla, ei koskaan.
Reinhold ensin vaan kohautti olkapäitänsä. Mutta sitten sanoi vähän vihasesti:
— Oikeastaan olenkin tätä jo kauan sitten odottanut. Noh, se on ainakin selvää puhetta.