Rovasti huokasi ja hänen katseensa meni hetkeksi pilveen.
— Lapseni, tuskin tahtoisinkaan täältä pois. En tiedä jaksaisinko enää tuntea, että taas rikon tätä armonliittoa. Voi minua, voi minua!
— Minä olen tavannut teidän vaimoanne, — sanoi Helena, kääntääkseen rovastin huomion muuanne. — Ja hän pyysi toimittamaan teille tervehdyksensä.
Rovastin tuli kyyneleet silmiin. Mutta hänkin tahtoi, seuraten Helenan esimerkkiä, kääntää keskustelun keveämmäksi.
— Et sinä lapseni ole vielä naimisissa? — kysyi hän hellästi.
— En, sanoi Helena.
— Olet yhä kihloissa?
— En ole sitäkään, — sanoi Helena.
— Mutta, odotas, kuinka se taas olikaan — minä muistelen — —
— Minä sanon setälle ihan-ihan niinkuin se asia oli ja yhä on: minun silloinen sulhaseni —