— Hyvä. Mutta käyköhän se todella päinsä, kun sinä olet upseeri?
Georg katsoi ihmeissään Helenaan.
— Etkö sinä siis todellakaan tiedä, että minä olen jättänyt erohakemukseni? Mutta mistäpä sitä tietäisitkään, kun olet niin meidän seuroistamme vetäytynyt,
— Enhän minä sitä tiennyt, — sanoi Helena ja nyt hänenkin äänensä oli salatun riemun vuoksi epätasainen.
— Ju-juu, erohakemuksenhan minä olen jättänyt. Aijoin siirtyä insinööri-alalle. Viime yönä olen kuitenkin nuo insinööri-aikeeni muuttanut. Olen miettinyt ihan toista. Mutta minä puhun sinulle siitä joskus muulloin.
Ja sitten Georg lisäsi hiljaisella, tutun lapsellisella äänellään:
— Nyt sano minulle vielä yksi asia, Helena: saako sinun mielestäsi tämmöisessä tapauksessa olla onnellinen? Minä olen niin äärettömän, niin äärettömän onnellinen, Helena.
Helenan silmät loistivat suurina ja juhlallisina pimeästä.
— En tiedä. Georg, mutta olen minäkin onnellinen, — sanoi hän yhtä hiljaa.
He olivat tulleet takasin Helenan asunnolle, ja siitä he erosivat.