— Pirua ei ole ollenkaan olemassakaan, — sanoi Helena, kun Ekholm keskeytti puheensa vetääkseen henkeä.
Ekholm hätkähti eikä jatkanut. Kaikki katkesi. Pitkän äänettömyyden perästä sanoi Ekholm hiljaisella ja hurskaalla äänellä:
— Eikös herramme ja opettajamme Martti Lutheerus sano pirun olevan?
Ja he panivat tietämättömän Helenan kysymyksillänsä niin lujalle, ettei hän enää osannut mitään sanoa. Hän tunsi pienenemistään pienenevänsä heidän edessänsä, he kasvamistaan kasvoivat. Heidän puheensa oli hänelle niinkuin yhä suureneva aalto, joka vihdoin vyöryi hänen ylitsensä ja hän antautui valtoinaan sen alle.
Niinkuin tukehduksista riuhtasihe Helena vihdoin irralleen mökistä ja juoksi äidin luo.
Äiti suki tukkaansa suuren nurkkapeilin edessä.
— Mamma, mamma, mitä ne sanovat, että ripillä pitää syödä jotain ruumista ja verta —?
Äiti selitti, että kristinuskon mukaan ihminen joutuisi iankaikkiseen kadotukseen, ellei jumalan poika olisi astunut ihmisen muodossa maan päälle ja ristinpuussa vuodattanut vertansa heidän syntiensä sovitukseksi. Syöden ehtoollisella leipää ja viiniä tekee ihminen itsensä ikäänkuin osalliseksi tästä jumalanpojan lihasta ja verestä, — sanoi äiti.
Helenan pysähtyi sydän epätietoisuuden jännityksestä.
— Uskotko sinä? — kysyi hän hiljaa.