Tämmöisen puolileikkisän johdannon jälkeen alkoi ensi tunnilla varsinainen opetus.
Rovasti teroitti mieleen, että tärkeintä oli ensin tuntea syntinsä, sillä ainoastaan se, joka syntinsä tuntee ja katumuksen ja parannuksen toivolla kääntyy vanhurskaan puoleen, voi tulla lunastetuksi Vapahtajan verellä.
Hän kysyi siis ensiksi oliko Helena koskaan tuntenut mitään semmoista, jota voisi sanoa "synnin taakaksi".
Helena ajatteli päänsä ympäri, koetti hätäisesti yhteen ajatukseen koota kaikki muistonsa. — Ei löytänyt mitään semmoista, jota olisi "synnintaakaksi" voinut sanoa.
Vielä toisen ja kolmannen kerran hän koetti vyöryttää esille kaikki mitä sisästänsä tiesi. Ei tullut mitään.
Vaikeneminen alkoi käydä tuskastuttavaksi.
— On välttämätöntä, rakas lapsi, — sanoi rovasti juhlallisesti, — tuntea suurta, kipeää tarvetta synnistä pääsemiseksi, — ja jokaisen ihmisen, oikein herätettynä, täytyy se tuntea. Hän on tunteva sen kivuksi; sillä muutoin ei lunastus ole hänelle suloinen lääke, niinkuin se on jokaiselle oleva.
Kun Helena ei vastannut, sanoi rovasti hetken mietittyänsä:
— Antaahan olla, — jätetään tämä kysymys toistaiseksi ja katselkaamme ensiksi, mitä Jumala laissansa käskee ja kieltää.
Rovasti alkoi nyt opettaa kymmentä käskyä koettaen jokaisesta erikseen johdattaa häntä synnin tuntoon.