Kahden viikon kuluttua, kun he olivat läpikäyneet katkismuksen ja kaikki uskonkappaleet selittäneet ja oppineet, sanoi rovasti:
— Nyt minä näen, että sinä olet valmis Herran Pyhälle Ehtoolliselle ja me voimme tähän lopettaa.
Puuttui ainoastaan päätössanat.
Rovastiin näytti tulevan juhlallinen liikutuksen ja hellyyden tunnelma.
Hän otti molemmin käsin Helenan kädestä.
— Lapsi, — alkoi hän, mutta liikutukselta ei voinut mitään sanoa.
Asema tuntui kömpelöltä. Helena ujosteli ja väänteli itseänsä nojatuolissa.
Pitkän ajan kuluttua sai rovasti sanotuksi:
— Paljon olen minä Pyhälle Ehtoolliselle lapsia valmistanut ja monesta olen minä lyhyen tuttavuuden jälestä jälleen eronnut. Mutta ero ei ole vielä koskaan minulle niin sydämmelle käynyt. Sinua, lapsi, olen minä oppinut rakastamaan — rakastamaan.
Helena ei voinut ymmärtää mistä syystä rovasti oli ruvennut häntä niin rakastamaan. Hän häpesi, ettei ollut itse puolestaan huomannut ruveta rovastia rakastamaan, vaikka tämä oli vanha ja niin hyvä mies. Ja sentähden hän kiemurteli eikä voinut katsoa silmiin, kun rovasti niin kauan piteli hänen kättänsä.
Kadetti.