Aamulla Helena sanoi nuhtelevasti mammalle, että milloin hän sitten oikeastaan saa sen pitkän hameen, josta on niin kauan puhetta ollut.
Mamma katsahti häneen uteliaasti.
— Sinä saat pitkän hameen huomenna, — sanoi hän.
Ja aivan oikein. Huomispäivänä, kun Helenan oli ajaminen pappilaan viimeiselle yhteiselle opetussaarnalle ennen rippiä, puetti äiti ompelijattaren avulla hänet uudenlaiseen, aikaihmisten pukuun. Kun sitten entisen letin sijaan tukkakin oli nyt ensikerran ylös päälaelle solmittava, tuli pukuhuoneeseen lisäksi Georgin äiti, ja he tekivät kaikki kolme parastansa Helenaa laitellessa. Erittäin innoissaan oli Georgin äiti. Hän huudahteli ihastuksesta, laittoi jotakin tukkaan, eteni, keikutteli päätä puolelta toiselle, taas lähestyi, taas eteni, — ja taas huudahteli. Kaikille heille oli uteliasta nähdä Helenaa neitinä ja aivan odottamattomia kauneuden piirteitä he hänessä havaitsivat.
Välttämättä olisi Georgin äiti tahtonut olla läsnä, kun hänen Georginsa nyt näkee Helenan näin hurmaavana.
Mutta ei käynyt niin.
Helena lähetettiin jotakin hakemaan, ja kun hän jo oli takasin tulossa, välihuoneessa, poksahti Georg toisesta ovesta vastaan.
Ensin Georg pysähtyi yhtäkkiä ja hänen silmänsä pyöristyivät niinkuin säikähdyksestä. Sitten hän teki yrityksen naurahtaa, mutta suu ei kääntynyt ja veri tulvahti hänen kasvoihinsa pannen ne hehkuvan punasiksi. Ei hän saanut sanaa suustansa.
Helena huomasi tämän vaikutuksen ja häntä huvitti nähdä kuinka kokonaan toinen Georg yhtäkkiä oli hänen edessään. Kaikki se uusi kadettirohkeus yhdessä silmänräpäyksessä pyyhkäytyi pois ja hän muistutti jälleen sitä silloista Georgia, joka päästeli hätähuutoja pikku Ponin selästä. Helena näki selvästi kuinka ankaria ponnistuksia Georg teki saadakseen suunsa luonnolliseen asentoon ja valloittaakseen takasin kadettiryhtinsä. Mutta se ei hänelle onnistunut. Hän yhä punastui, tuijotti Helenaan, painoi silmänsä alas ja taas tuijotti.
Helena ei silloin voinutkaan ylläpitää vastahankittua neidillistä aikaihmisyyttänsä. Häntä nauratti ja ilo pulpahteli sydämmessä. Hän juoksi tyttömäisesti ovelle ja ovenraosta katsoi taaksensa.