— Ähä, ähä! — pani hän Georgille ja katosi voitonriemuisena.
* * * * *
Mutta Georgiin tuli siitä lähtein uusi muutos. Helena tahtoi sitä sanoa "tuijottamisen aikakaudeksi" eikä ollenkaan sitä suosinut. Kaikki ylemmyyden hymy oli poissa ja Helena olisi voinut kääntää hänet sormensa ympäri niinkuin rievun. Koko valta oli siirtynyt Helenan käsiin. Georg vaan tuijotti, oli punanen ja totinen, ja hakemalla haki tilaisuuksia palvellakseen Helenaa neulan ja nenäliinan nostoilla, tuolin tarjoomisella ja muilla semmoisilla. Kaikki rupesivat sanomaan, että Georg oli hulluuteen asti rakastunut Helenaan.
Ripillä.
Vaikka Helena olikin yksinänsä rippikoulun käynyt, oli samaan aikaan suuri parvi paikkakunnan talonpoikaista nuorisoa rovastin edessä yhteisesti valmistunut ripille.
Helena ja nämä tapasivat toisensa vasta kirkossa, kun kokoonnuttiin rippisaarnaa kuulemaan.
Kirkko oli Helenan tähden köynnöksillä koristettu. Se oli papan käskystä. Vallan Helenan tietämättä olivat nuo tuntemattomat rippikoululaiset valmistaneet hänelle tämän yllätyksen. Ja nyt ne ujostelivat häntä niin että peräytyivät kuin lammaslauma yhteen kokoon kirkon keskikäytävällä, kun Helena tuli heitä kiittämään.
Hän oli edeltäpäin jo ajatellut miten hän kirkkomäellä ilosena ja vapaasti tulee heidän luoksensa, ottaa heitä käsistä, pyöräyttää jonkun leikillä ympäri ja antautuu toveriksi heidän joukkoonsa, kaulatuksin tyttöjen kanssa. Hän kuvaili niitä semmoisina kuin olivat pelloilla ja tanhuvilla harmaissa ja tomuisissa vaatteissa.
Mutta tulikin jotain ihan toista. Kun hän heidät näki, nolostui hän ja punehtui, ja aijotun, luonnollisen ja ilosen naurun sijaan suu vaan meni viistoon. Mutta ujoutta peittää hän ei voinut muuten kuin jäykistyen ylpeäksi hovin fröökinäksi. Hän koetti kätellä likinnä olevia, mutta se tuli kaikki niinkuin hän olisi ollut jokin prinsessa, joka armosta ojentaa yhdelle ja toiselle kätensä. He puristuivat kokoon, ja ainoastaan ne, jotka eivät ehtineet toisten selkäin taa, antoivat hänelle arasti kättä.
Voimatta ylläpitää ylpeän hovineidin henkeä Helena vihdoin kääntyi erään tytön puoleen, jonka tunsi lähemmin, sillä se oli joskus palvellut heillä kyökkipiian apulaisena.