— Mari, kuules, miksi ne ovat ihan kuin vihaset minulle? — kysyi
Helena suoraan.
Mari ensin tyypertyi ja rupesi välttelemään, mutta vihdoin sanoi:
— Ei ne fröökinälle, — mutta fröökinän papalle.
— Niin, niin, — sanoi Helena, ajatellen että kysymys on taas niityistä. Mutta hänen kummastuksensa oli suuri, kun Marin puheesta kävi ilmi, että syy todella oli ihan toinen.
Hovijunkkari oli estänyt yhden pojista — niin sanotun Souvari-Heikin — pääsemästä ripille samalla kertaa hänen tyttärensä Helenan kanssa. Muut rippikoululaiset olivat rovastilta vaatineet Heikin puolesta, mutta ei ollut mikään auttanut. Rovasti ei ruvennut tekemään vastoin Helenan papan tahtoa.
— Mutta miksi pappa olisi estänyt? — kysyi Helena puoleksi kummastuen puoleksi nauraen, kun tiesi varmaan että tässä täytyi olla jokin erehdys.
Mari katsahti häneen pitkään ja sanoi venyttäen:
— Sitä en minä tiedä.
Vielä tuli ilmi Marin kautta, että Souvari-Heikki oli ollut kerran konttorissa — raha-apujako lie ollut pyytämässä, — ja silloin oli hovijunkkari ajanut hänet ulos ja tullut itse sairaaksi pelkästä kiukustumisesta.
Mari ei osannut peittää ylenkatseellista värettä äänessään.