Aivan oikein. Tätä nimeä mainitessa mamma ei voinut salata erikoista ilmettä kasvoissaan. Helena näki sen selvästi.
— Mamma, sano minulle, mikä se Souvari-Heikki oikein on? — kysyi
Helena hiljaa ja arasti.
Äiti säpsähti.
— Minun täytyy saada se tietää, mamma.
— Mitä —? Onko joku sinulle — Kuka on jotain sinulle puhunut? — sanoi äiti levottomasti.
— Tänään, juuri nyt minä kuulin väen puhuvan —. Mamma, mamma, hän on papan — hän on minun — hän on minun veljeni!
— Lapsi, lapsi, se tapahtui ennenkuin me olimme naimisissa, — kiiruhti äiti tuskaisesti sanomaan.
— Sitten tiedän minä enemmän. Maija sanoi, että niitä on joka paikassa, pieniä ja suuria.
— Ah. lapsi, sitä olisit hyvin voinut olla tietämättä. Valitettavasti se on niin. Älä tuomitse. Helena. Ehkä on kaikki minun syyni!
Mutta Helenan tuntehikkaat sieramet alkoivat vavahdella ja taistellen itkua vastaan hän sanaakaan sanomatta läksi huoneesta.