—Prrrr—Polisi!—prr—pr—pr—Toinen polisi!—Prrr—kolmas!—prrrr— joka suunnalta!
Me käpälämäkeen.
Minne kaikki yhtäkkiä ennättivät kadota, en tiedä,—loukkoja löytyy onneksi aina, kun pojat niitä tarvitsevat,—mutta minä ainakin jouduin kahden kuninkaan väliin, jotka tarttuivat minuun kainalojen alta ja läksivät juoksuun.
Pääni upposi hartiain väliin ja vilistävät jalkani tuskin ulottuivat maahan, kun he minua kummaltakin puolen kannattaen huikeassa lennossa etenivät kotiani kohden. Siellä he auttoivat minut lankkuaidan yli— sillä oven avaamiseen ei ollut aikaa,—ja itse häipyivät kuulumattomiin. Seisoin henkeäni pidätellen aidan takana. Kuulen kuinka poliisi juoksee kulman ohi, meidän kadullemme poikkeamatta. Ei siis tavottanut heitä. Ja minä huokasin kevennyksestä. Nyt, luulin, on onneksi kaikesta päästy. Mutta voi kauhistusta!
Seuraavana päivänä ilmestyi poliseja kouluun. He olivat päässeet perille, että yölliset mellastajat kuuluivat meidän kouluumme. Nimiä eivät olleet saaneet tietää.
Ja rehtori lähetti vahtimestarin tiedusteluretkelle, ja vahtimestari palasi ja oli tainnut käydä Majefskissa, sillä hän toi rehtorille tiedon, että mellastajat olivat olleet meidän luokkalaisiamme. Nimistä ei hänkään ollut saanut tietoa.
Mutta kun minä vihdoin tahdoin mennä tunnustuksille, näyttivät kuninkaat minulle nyrkkiä, sillä he pitivät sellaista niin perin tyhmänä aikeena.
Kuninkaitten mielestä oli päivän selvää, että jos yhden tai kahden kaikissa tapauksissa piti erota koulusta, niin erota piti tietysti niiden, joilla tietojensa puolesta oli vähin toiveita päästä luokalta ja sittemmin yliopistoon. He neuvottelivat keskenään. Kahdella heistä oli todellakin vähänlaisesti toiveita. Nämät menivät rehtorin puheille ja ottivat kaikki niskoillensa, sekä petoksen että nyt tämän portinkaadon. Ja he erotettiin koulusta.
En ole edes kuullut mitä heistä sitten tuli ja minne ne elämässä joutuivat.
Mutta se tieto on minussa säilynyt, että olin ollut kuninkaiden seurassa, ei niiden, jotka kulkevat kruunu päässä, purppurassa ja suopelinnahkoissa, vaan oikeiden kuninkaiden, niiden, jotka ansaitsevat kaikkien runoilijain ylistystä,—jotka ovat todellisia voiman ja vapauden kuninkaita!