ANTON. Se on minu velvollisuus. Mine ei saa antta anteks semmone asia, förstår du?
TYYNI. Sinäkö et saa antaa anteeksi, vaikka tietäisit, että pitää? Oh, sitten sinulla on hyvin huono virka. Se pitäisi olla häpeällistä miehelle.
ANTON nousee pöydästä, pyyhkii suunsa, tulee Tyynin luo, puhuttelee niinkuin lasta: Rakas pikku, mine luule sine tiete kuka sen on tehny. Kuka se on?
TYYNI. Niin, minulla on aavistus. Mutta jos sinä aijot esiintyä noin— nimismiehenä … luuletko, että sanon sinulle?… en koskaan. En koskaan!
ANTON kyökkiin päin: Liisa, halloo—halloo Liisa!
TYYNI. Älä luulekaan. Vanha-Liisa on jumalinen eikä hän tiedä varmaan eikä sano mitään—halveksivasti:—nimismiehelle!
ANTON. Liisa! Tyynelle: Se kun sala yks rikos, tekke itsens tili medbrottsling.
VANHA-LIISA tulee ilman tarjotinta: Minuako?
ANTON. Menge hakeman kersanti.
VANHA-LIISA. Poliisi taitaa olla tänään vähän…