—Rakas Lyydi, minä pyydän, säästä nyyhkytyksesi. Eihän sinun lapsuutesi pyhyydet ole vielä joutuneet minun raateleviin käsiini!
—Kas niin Alarik, nyt sinä suutuit! Sinun kanssasi ei todellakaan voi mitään puhua!
—Ja minä kun juuri rupesin sanoman, ettei sinun kanssasi voi puhua. Sinä itket ja jätät hyvästit kaupungintalolle, ennenkuin vielä ymmärrät mitä panttaaminen onkaan! Salli minun huomauttaa, että sinun itkusi osottaa hyvin rumaa epäluottamusta minua kohtaan.
—Minä itkin oikeastaan ihan toisesta syystä. Kun sinä sanoit: maalle, kuvailin minä heti, että olisin yksin maalla, sinä olisit poissa, tuuli vinkuisi ulkona.—Minä en voi semmoista, minä suoraan en kestäisi. Minkä minä sille taidan! Olen kasvanut kaupungissa, aina ihmisten joukossa, aina seuraelämässä. Minua kauhistuttaa maaseudun yksinäisyys. Ja entäs se poikamme, josta puhuit,——entä jos se raukka yhtäkkiä sairastuu tulirokkoon! Ei lääkäriä, ei neuvonantajaa, me kaksin vaan, ihan tottumattomina ja kokemattomina!
—Sinulla näyttää olevan helppo pyyhkäistä noin yhdellä vetäsyllä kaikki minun aikeeni.
—No mutta, rakas Alarik, älä nyt ole noin! Tietysti tehdään niinkuin sinä tahdot, ja kyllähän minä vihdoin totun maallaoloon.—Saahan sitä tottua kaikkeen tässä maailmassa!
—No ja katso, taaskin alaleukasi värähti.
—Niin no mitä minä sille voin, että minusta näyttää kolkolta?—Kas niin, nyt ei puhuta enää siitä asiasta. Se on kumma, että aina kun ruvetaan puhumaan tulevaisuudesta, joudumme riitaan. Eihän sitä yhtään tiedä, mitä tapahtuu edes viikon perästä, ja me kun jo puhumme lapsista ja maatiloista. No ja ole nyt niinkuin ennenkin. Anna kätes tänne näin, Alarik!—Alarik! Eletään vaan, niinkuin ei mitään tulevaisuutta meillä olisikaan. Unohdetaan kaikki. Kas tässä, johan sinun viinisi on ihan kylmettynyt. Ota, juo minunkin viinini, en minä enää huoli.
Ja samassa kuu taas tuli pilvestä.
Lyydi työnsi itsensä vähän kauemmas Alarikista, pidellen kuitenkin hänen olkapäistään, ja katsoen hänen silmiinsä nauroi. Kuu ja tuuli leikittelivät hänen irtautuneiden kiharojensa kanssa.