Friida säpsähti, niinkuin olisi yhtäkkiä muistanut jotakin, ja kalpeni omasta ajatuksestaan.
—Tule, tule, Friida. Ei viivytä enää. Beeda ja Agnes auttoivat hänet ylös ja alkoivat taluttaa häntä niinkuin sairasta.
Mutta Friida pysähtyi äkisti, nosti päänsä ja sanoi:
—Mitä tämä on? Mihin te minua talutatte? Tietäkää, että jos minun on huomenna oltava kaupungissa, niin en minä venettä kysy.
Beeda ja Agnes katsahtivat toisiinsa. Mutta Friida sanoi rauhallisesti:
—Tulkaa. Me menemme yöksi lähimpään torppaan. Jumala pitää huolen huomisesta.
—Mutta Friida, huomenna meitä odotetaan varhain pyhityskokoukseen.
—Kaikki on Jumalan hallussa, vastasi Friida.
Ja he jatkoivat matkaansa pitkin metsätietä. Friida kulki edellä, Agnes ja Beeda tulivat jälempänä, ja puhuivat keskenään hiljaa.
Aurinko oli jo alhaalla, kun he saapuivat torppaan.