Mutta määräämättä mitä hän sanoisi, ajatus jätti taas sijaa toiselle ajatukselle:
"Kun sinä olet kerran tämän ihmeen tehnyt, et sinä enää koskaan tarvitse mitään epäillä. Kaikki on sinun käsissäsi. Koko maailma saapi pian tietää sinusta. Toiset uskovat, toiset eivät. Ja sinä tulet joka taholta piiritetyksi kysymyksillä. Mutta sinä vastaat kaikille:"——
Nytkään ei ajatus huolinut määrätä, mitä hän sanoisi, lateli vaan peräkkäin juhlallisia sanoja ilman mitään merkitystä, ja Friidalle oli ainoastaan selvänä hänen asentonsa ja kädenliikkeensä vastatessaan.
Yksi ajatus vajoutui vielä syvempiin erikoisuuksiin Friidan tulevaisuudessa:
"Sinun vaikutuksesi sen jälkeen tietysti muuttuu. Sinä et enää tule kuulumaan nykyiseen seurakuntaasi, vaan vaellat itsenäisesti, ja ihmiset kokoontuvat sinun ympärillesi. Sinä tapaat siirtolaisvaimon"——
"Varmuuden vuoksi, sanoi keskeyttäen uusi ajatus, sinun pitäisi rukoilla Jumalaa, että hän auttaisi sinua käymään joen yli. Mitä ikinä te pyydätte sen te saatte. Friida, lankee polvillesi, ja rukoile Jumalaa, että hän saattaa sinut yli!"
Tässä Friida heräsi taas itseensä ja hänen sydämmensä tykytti ihan pakahtuakseen. Hän ponnisti kaikki voimansa karkoittaakseen omavaltaiset ajatukset.
Kuitenkin,—näistä ajatuksista oli yksi muistuttanut hänelle rukousta; miksi hän ei itse ollut tullut sitä ajatelleeksi? Olihan hän kaikissa asioissaan aina rukoillut, miksi se tuntui niin oudolta ja mahdottomalta tässä asiassa?
Friida nousi seisaalleen, huolimatta kivusta polvessa.
Mutta kun hän vasta alkoi hakea sanoja, joilla olisi lähestynyt Jumalaa, tunsi hän itsensä niin voimattomaksi ja väsyneeksi, ettei hän voinut pysyä seisaallaan.