Naiseksi; niin juuri!
Jospa Olli tietäisi, kuinka paikalleen hän oli osunut!
Heikissä ei ollut edes sen verran miestä, että hän olisi osannut olla yksin, irtautua Ollista.
Ollin mentyä alkoi tässä huoneessa kaikki tuntua vieraalta ja kylmältä. Uh, jos täällä sairastuisi ja joutuisi vuoteen omaksi! Silloin Olli tietysti muuttaisi pois.—Ollin mielestä on luonnollista, että kukin hoitakoon itsensä ja vastatkoon omasta puolestaan. Hän on aina elänyt itsekseen eikä hän voinut osoittaa tunteellisuutta. Hänessä näytti olevan vain järkeä ja arvostelua.—Eikö olisi ainoatakaan semmoista ystävää, joka ottaisi itseään vaivatakseen?—Mikä hirvittävä irtonaisuuden tunne! Täytyy olla ystäviä! Pois tästä yksinäisyydestä!
Ja Heikki riensi ulos.
Alakuloisena hän kulki monta katua edestakaisin. Aleksanterinkadulla hänen ohitsensa meni useita tuttuja ylioppilaita. He tulivat luennoilta ja kiirehtivät iloisina mikä minnekin. Heikille he nyykäyttivät päätään tuskin ennättäen vilkaistakaan. Mitä he hänestä! Heillä oli kaikilla omat ajatuksensa ja hommansa.
Kun olisi sittenkin tavannut Ollin! Olihan Olli kumminkin juuri ennen lähtöään nauranut ystävällisemmin. Ja ulos mennessään viivähtänyt oven suussa niinkuin sanoakseen: pyytäisinköhän sinutkin mukaan? Ehkä hänessä sentään oli jotakin ystävyyttä Heikkiä kohtaan. Ehkä hän silloin tällöin ajattelikin Heikkiä työskennellessään anatomiasalissa, aasiksella, taikka istuessaan kovaäänisten toveriensa keskellä olutkuopassa.
Kun Olli ei tahtonut Heikkiä mukaansa, niin näytti se olevan siksi, että hän ikäänkuin ei hennonut loukata Heikin viattomuutta. Heikki tunsi sen selvästi. Olli nauroi joskus hänelle aivan kuin lapselle.
Ja siinä se oli oikeastaan koko se kirous, joka seurasi Heikkiä. Se ujous, se naisellisuus, joka oli esteettömästi siellä maalla päässyt kehittymään, se se juuri tekikin Heikin luonteen niin toisenlaiseksi kuin suurten henkilöiden luonne oli. Olisiko näille koskaan, niinkuin Heikille, kodista eroaminen voinut muuttua miksikään elämänkysymykseksi! Tai olisivatko he koskaan panneet semmoista merkitystä läheisimpään ympäristöönsä, surreet ystäviä ja kaivanneet lämpimyyttä tovereilta!
Sama kaksinaisuus asui vieläkin Heikin sydämen pohjalla.