Muut kauhistuivat.
—Mitä te ajattelette, neiti Fanny! Maa voi lohjeta jalkainne alta, ja silloin olette syvyydessä!
Mutta kun he aikoivat mennä toiselle puolelle häntä estämään, hän kielsi ja uhkasi toden teolla hypätä.
Silloin Heikistä äkkiä pakeni kaikki ujous. Hän viskasi laudan ammottavan kaivon yli, seisahtui tukevasti sen keskikohdalle jalat hajalleen, otti voimakkaasti neiti Fannyn vyötäryksistä ja heitti hänet kevyesti yli.
Neiti Fanny ehti kiljahtaa vasta yli päästyään. Hän putosi maahan melkein istualleen, mutta hyppäsi sukkelasti jälleen ylös.
—Se oli hyvin tehty!—Herra Vuorela, jos minulla olisi laakeriseppele, kruunaisin minä sillä päänne.
Hän näki sitten kivimöhkäleen aivan kaivon reunalla. Tuli sen luo ja koetti liikuttaa.
—Saanko?
—Tehkää niin hyvin, sanoi Heikki nauraen.
Ja kivi putosi mulskahtaen syvän kaivon veteen Fannyn suureksi ihastukseksi.