Hän on raukka sairas taikka on ikipäiviksi suuttunut minulle.
Hellästi.
Sarkanen… Kuulehan Sarkanen… Rans Kaapriel Enkelpreht… Etkö ääntäni tunne? Minä olen Eetla Johanna Sofia, sinun laillisesti vihitty aviovaimosi, jota olet myötä- ja vastoinkäymisessä rakastanut ja yhdeksi merkiksi minulle tämän sormuksen antanut… Voi, minun täytyy itkeä sinun kovaa sydäntäsi…
Nousee vuoteesta, menee puolimatkaa Kalluun päin ja molemmin
käsin hiukan kohauttaen hamettaan vanhaan tapaan niijaa.
Minä kauniisti pyydän sinua, unohda vihasi ja tule kanssani aviovuoteeseemme.
Huomaa turkin povitaskusta esiinpistävän pullonsuun.
Mi… mi… mikäs tämä on? Sarkanen?
Vetää pullon esiin, helistää, avaa, haistelee.
Viinaa! Kuka on sinulle viinaa antanut? Ja salaa minulta! Mutta vastaa, mies! Ei, en usko silmiäni.
Maistaa pullon suusta.