Tyhjä kuin Hiltusen lekkeri. — Minne olenkaan minä pääni pistänyt?
Hiljaa kutsuen.
Eetla! — Ei, ei, Eetla nukkuu kotona. Ja tämä — eikös tämä ole niitä korkean kruunun esikartanoita? Eikö tässä samassa huoneessa ole moni syytetty ja vanki seisonut ankaran tuomarinsa edessä vavisten ja kurkku kuivana, kädet koreasti selän taakse köytettyinä? Älä, älä selkiä, Sarkanen, älä vielä selkiä! Huhhuu…
Istuutuu.
Eetla nukkuu ja pelkkää pötyä puhui sekin Kallu, joka meille uutta hääiloa ennusti. "Saat jälleen hääpolskaa tanssahdella, sanoi, ja muori hyppelee luoksesi ja kuhertelee kuin turtturikyyhkyläinen". Kyllä tässä taitaa kohta tulla sitä "turtturikyyhkyläistä"! Mitä ne niin mennessään huusivat: Sarkaska, Sarkaska!
Kavahtaa pystyyn.
Eivät suinkaan ne sitä tänne meinanneet…! Herra varjelkoon! Pidä kutisi pääpoloinen! Oma karvainen mukulani, älä herrannimessä selkiä! Lystihän meidän on! Heeluvee!
Maistelee pöydällä olevia viininjätteitä.
Ei ole näistä liemistä apua… Musiikkia, musiikkia! Kuulinhan minä äsken musiikkia: tuossa on posetiivi, onpa totisesti…
Menee gramofoonille.