Mutta tuhannet äänet rupesivat hänelle huutamaan:
»Mitä sinä ajattelet, Kinturi! Etkö ole kiven kovaan päättänyt pysyä poissa tuvasta?»
Kinturi vastasi:
»Ja enkö minä saa surujani hänelle itkeä? Tai eikö hän ole minun
Marini?»
Ja kun hän katsahti omaan vuoteeseensa, tuntui sinne palaaminen hänestä niinkuin palaaminen kidutuspenkkiin. »Kinturi, tule takasin, pane maata!» huusivat äänet.
Mutta Kinturi liikahti sittenkin tuvan ovelle päin. Ja valtaveri kouristi hänen sydäntänsä ja häntä pyörrytti oma aikeensa. Mutta hän tempasi oven auki ja astui alusissaan tupaan.
Mari tuntui samassa heräävän, nousi puoli-istuvilleen ja sanoi unenpöpperössä nopeasti:
»Mitä sinä haet?»
Kinturi oli etsivinään jotain pankolta ja vastasi vielä tavallistakin ärtyisemmällä äänellä:
»Perhanaanko sinä olet sen kaljatuopin pannut?»