»Katos peijakasta! Vai kävit sinä hampain kiinni. Äläpäs huoli, ei naulaa hampailla katkaista. Tahtoisit vissiin mieluummin veteen hukkua, mitämaks?»
Mutta hiiri ei ottanut noustakseen solaa myöten komeroon, vaikka
Kinturi sitä sinne ahdisteli.
»Sama se on, hiiri rukka, mihin kuolee, jos veteen elikkä sitten naulan kärkeen. Vai mitä sanot? Ainako vaan kattelet? Taisi pienet poikaset jäädä pesään vikisemään? Nekin pitäisi murusilla syöttää, tienmä. Aih, aih, ne sinua odottavat: kyllä se mamma pian tulee, mamma se on niin viisas, ei se loukkoon joudu. Mutta jouduitpas. Koska joutuupa joskus pappakin. Joutuu se pappakin, sanon, vaikka on viisautta yli koko perheen. Joutuu pappakin, vaikkei lapset luulis, kun he iltapuhteella, valkean loimutessa hänen polvellensa kiipee ja kätensä hänen kaulaansa pujottaen kyselevät hänen viisauttaan.
»Ei, hiiri rukka! Ei me päästä, et sinä enkä minä. Ei meidän hampaamme rautaan pysty. Eikä ole sitä olentoa, joka meidät päästäisi».
Kun Kinturi huomasi istuvansa permannolla ja vetistelevänsä, suuttui hän, otti satimen, meni ja heitti sen ovesta ulos lumelle, tahallaan tällöin antaen läkkiplootun pudota pois satimen suun edestä. Ja niinpä satimen lentäessä hän näki sen edellä lentävän pienen mustan kerän, joka maahan tultuaan samaa kyytiä kierähti talon alle.
Mutta Kinturi sulkeutui takasin omaan kamariinsa, ja alkoi vetää housuja jalkaansa. Sillä hänen täytyi käyttää hyväksensä aamu-kuudanta, ajaakseen tukit metsästä maantielle, josta hän ne aikoi joulukuutamoilla viedä sahalle.
2.
Kulkukauppias.
»Mikä se noin ratisee?» sanoivat Vaanikkalan kylän pojat toisilleen ja pörhistivät korvansa. »Mikä kumma sieltä tulee?» ihmettelivät myös pyykkärit rannassa. »Nyt se viedään!» päättelivät muonamiehet tahkokivellä, missä he viikatteitansa laskivat, ja hyppäsivät pystyyn. —Ja kaikki pojat, akat, miehet joka taholta juoksivat sitä kalinata kohden, joka kuului pajan tieltä.
Kulkukauppias, kulkien kylään päin, oli raskasta selkäkuormaansa kantaen juuri nousemassa jyrkkää rantamäkeä, jonka takaa ei näkynyt vielä kuin sileä taivaanranta. Hiki päässä hän oli ponnistanut jo puoliväliin, kun äkkiä kuuli räminän hänkin ja katsahti ylös mäelle.