—Jos sinulla todella ei ole tällä kertaa halua lähteä, niin—
—Kas se on kaunista: ensin se väkisin panee toisen pukeutumaan, ja sitten »ei lähdetäkään».
Ja vähän ajan perästä he todella istuivat rinnakkain mukaviin kääseihin.
Kun he jo ajoivat, sanoi herra Vendell:
—Taisit vähän närkästyä minuun.
—En voi sietää syntymäpäiväretkiä kesällä.
—Mutta ajattelehan itse: onko koskaan kuultu, että sulhanen tuollaisella mielellä lähtee morsiamensa kotitaloon, jossa päälliseksi ei ole kokonaiseen kuukauteen käynyt!
—Onko siitä jo niin pitkä aika?—sanoi Edvard rypistäen haluttoman hajamielisesti silmäkulmiaan. Sitten katsahti Vendelliin ja he molemmat naurahtivat.
He ajoivat lähes penikulman matkan puhumatta sanaakaan toisilleen.
Kunnes Edvard rupesi jatkamaan siitä mihin he olivat lopettaneet:
—Katsos, minulla on aina se tunne, että koko tämä asia on isäni puolelta pantu vireille yksipuolisesti minun hyväkseni, että näet minä muka sen kautta jotenkin »parantuisin» taikka niin—. Mutta ajattele kuinka kömpelöä se on Martan suhteen!