Näistä tyttäristä olivat muut naimisissa paitsi nuorin, neiti Martta. Kaikki nuo vanhempain tytärten avioliitot olivat mitä onnistuneimpia. Vävyt olivat poikkeuksetta sangen huomatuita miehiä tai ainakin lupasivat siinä suhteessa varmaa tulevaisuutta; kaksi oli sotilasuralla, toiset kaksi valtion virkamiehinä, yksi oli pankkimies ja yksi yliopiston dosentti. Mutta suuren Rauhalahden haltijaksi ei heistä ollut yhdestäkään.
Sentähden oli maanviljelysneuvoksen ainoa ja hartain toivo ollut, että edes se henkilö, joka oli kerran saava hänen nuorimman, lempityttärensä Martan, olisi ollut myös mahdollinen kartanoa vastaanottamaan.
Mutta niin ei käynyt. Seuraavista syistä:
Maanviljelysneuvoksella oli nuoruuden toveri, nyt jo vanha, korkea sotaherra keisarikunnan palveluksessa, tunnettu paitsi urhoollisuudestaan myös hyväntahtoisuudestaan, ylen kova-äänisestä puhetavastaan—hän huusi aina ikäänkuin olisi pitänyt myrskyn läpi tulla kuulluksi,—ja vielä: täydellisestä neuvottomuudestaan kaikissa asioissa, jotka eivät koskeneet sotilas-ammattia. Kun tuli kysymys esimerkiksi joistakin ristiriitaisuuksista tunteiden alalla, niin tämä urhokas soturi joutui kokonaan tolalta. Silmät suurenivat ja pyöristyivät ja hän näytti peräti säikähtyneeltä. Kaikeksi onnettomuudeksi hän vielä jäi elämään yksin, sillä hänen huolehtiva, syvätunteinen vaimonsa kuoli aikasin, jättäen neuvottoman, sapelia rämistelevän miehen sotilaallisiin käsiin heidän ainoan elossaolevan lapsensa, Edvardin. Poikaa silmittömästi rakastaen, mutta ymmärtämättä mitään lasten kasvatuksesta isä nyt koetti suurilla rahoillaan korvata täydellistä neuvottomuuttaan tässä suhteessa. Mitään varoja säästämättä hän toimitti pojalle parhaat opettajat sekä tieteissä että taiteissa ja pani näiden opettajien yli vielä erikoiset tarkastajat ja tirehtörit.— Kaikista toimenpiteistä huolimatta näytti kasvatus kuitenkin menevän hukkaan.
Nuorimies, yliopistoon tultuansa, ei ruvennutkaan kartuttamaan tietojaan, vaan alkoi toveriensa kanssa hurjastella. Ja asia paheni vuosi vuodelta, kunnes meni yli kaikkein rajojen. Ei hän ottanut enää tunnustaakseen mitään sovinnaisia siteitä, vaan aivan kuin uhkamielisenä jokapaikassa nousi sovinnaisuutta vastaan ja päihtyneen hillittömillä teoilla pilasi auttamattomasti mainettansa.
Isä ryhtyi laajoihin, kaltaisiinsa toimenpiteihin tämän onnettomuuden ehkäisemiseksi. Itse hän tosin ei osannut millään tavalla vaikuttaa poikaan, sillä vaikka kuinka olisi päätänsä vaivannut, ei hän ymmärtänyt muuta kuin sanoa yksinkertaisesti: elä viitsi juoda! eikä tiennyt mitään sen kummempaa lisätä. Mutta neuvottomuudessaan hän kääntyi useiden sielunpaimenten puoleen, joita tunsi entisiltä ajoilta siellä täällä ympäri maata, kirjottipa itse arkkipiispallekin neuvoa pyytäen. Arkkipiispa vastasi kauniilla kirjeellä, lausui toivonsa, että Herra johtaa nuorukaisen kerran hänen, arkkipiispan, personalliseen tuttavuuteen, sekä suositteli, kunnes tämä tapahtuu, muutamia hengellisiä teoksia pojan luettavaksi, kuten myös yksi ja toinen rovasteista oli neuvonut. Muuan neuvoi vielä henkisen ravinnon ohella myöskin ulkomaan matkaa tai yleensä muuttamista totutulta paikkakunnalta. Ja sotaherra seurasi uskollisesti kaikkia neuvoja; hän alkoi pojalleen lähetellä hengellisiä kirjoja yhden toisensa perästä, hankki hänelle sopivia matkatovereita ulkomaanretkelle, sekä koki kaikin tavoin taivuttaa häntä arkkipiispan personallista tuttavuutta hakemaan.
Mutta ei arkkipiispat eikä piispat tai rovastit, ei myös hengelliset kirjat, eivätkä ulkomaanmatkat mitään vaikuttaneet.
Ja tähänpä nuorukaiseen, joka paitsi ylhäistä sukunimeään ei maailman silmissä edustanut yhtään mitään, oli Martta neiti rakastunut,—se Martta neiti, joka oli maanviljelysneuvoksen lempitytär,—joka oli pehtorin lempilapsi, kaiken väen lempilapsi, vanhain vaahterain ja lehmusten lempilapsi, veden aaltosien, rannan hiekan ja rantakivien lempilapsi, myös päivänkukkain, kellokukkain lempilapsi, kaikkien kartanon tilusten, metsäin ja kumpujen lempilapsi, kaikkien pihapolkujen ja myös kaikkien huoneiden, avautuvien ja sulkeutuvien ovien ja rappusten astuinten lempilapsi.
Kun sotaherra huomasi, että nuorien välillä oli jotakin—ja sitä ei voinut olla huomaamatta neiti Martan alituisen punastumisen vuoksi,— niin hän ihastui. Sillä hän oli kysynyt neuvoja myöskin maallikoilta— tuttaviltaan kuuluisuuksilta lääkeopin alalla, ja nämät olivat muun muassa arvelleet, että naimisiin menemisellä pitäisi aivan varmaan olla edullinen, rauhottava ja tyynnyttävä vaikutus hänen poikaansa. Tuo hurmaava huomio, että neiti Martta oli Edvardiin kiintynyt, eli että Edvard siis saisi vaimokseen hänen vanhan, kunnon ystävänsä tyttären, pani hänen sapelinsa aivan ylenmääräisesti innosta rämähtelemään. Kuumeisella kiihkolla hän tarttui asiaan ja—mitään parempaa hän ei osannut:—huusi ennen kaikkea sen heti julki koko maailmalle, niin että kihlaus todella tulikin aivan itsestään julkiseksi.
Sotaherra oli ihastunut, mutta maanviljelysneuvos ei ollut ihastunut, eikä ollut koko muu kartano ihastunut.