Jääkylmänä Martta otti vastaan heidän enemmän tai vähemmän avonaiset surkuttelunsa, joten ne loppuivat hyvin lyhyeen. Sanatonna hän myös kulki kotiväen ohi ja tuskin kuuluvasti sanoi hyvää yötä vanhemmillensa. Niin että kihlauksen rikkoutuminen, josta Rauhalahti jo oli varma, jäi kaikille sittenkin arvotukseksi.
Vasta omaan huoneeseen päästyänsä Martta antautui itkemään. Mutta se itku ei nytkään ollut surua sen johdosta mitä oli tapahtunut, vaan ainoastaan helpotuksen itkua ja rajatonta kiitollisuutta Vendelliä kohtaan, joka oli ottanut tämänkin tehdäksensä ja tehnyt sen niin taitavasti, niin melutta, niin hienosti. Semmoista ystävää ei varmaan ollut kellään koko maailmassa. Ja lisäksi hän tiesi yhtä varmaan kuin 2 kertaa 2 on 4, että Vendell, hänen mielentilaansa ajatellen, vielä tänä iltana saapuu Vaanikkalasta takaisin kertomaan hänelle kuinka kaikki oli käynyt, kuinka Edvard oli rauhottunut ja nukkunut vuoteeseensa, kuinka kaikki oli jälleen hyvin. Tiesi ja odotti turvallisena.
Tyyni oli järvi yöllä, kun lyhdyt jo olivat sammuneet kartanon pihalla,—kun päiväinen tohina ja sen myrsky oli jo vaijennut ja kentät seisoivat tyhjinä, pihan koivut hyljättyinä, lehvät riipuksissa, kenttien tyhjyyttä ihmetellen.
Tyyni oli lahden pinta ja äänetön oli yö. Sorsat vaan mulskahteli kahilikkojen hämärässä. Lahden keskustassa väreili vielä auringon jättämän yötaivaan himmeä heijastus, ja siihen liukui hiljaa venhe,— seisahtui vähitellen, kun perässä istuja oli nostanut melan vedestä. Kokkapuolella pohjassa istui valkopukuinen neiti, otsa nojautuneena vasten käsivartta ja veneenlaitaa. Eivät puhuneet sanaakaan,—olivat juuri lopettaneet puhumasta.
Perässä olija oli herra Vendell—kokassa oli Martta. Ja vene oli se pehtorin rakentama.
Nyt nostaa Martta vähän päätänsä ja sanoo:
—Että sinäkin voit noin puhua—sitä en olisi ikinä odottanut—ja tulet vielä kertomaan minulle tuollaisia!
—Martta, sinun parastasihan minä—
—Olet aivan samallainen kuin kaikki muut—
Ja Martta pyyhki kyyneleitään nenäliinan ainoalla vähän kuivemmalla paikalla. Sitten, kun oli itkulta mahdollista, jatkoi: