Mutta Sakari ei ollut kuulevinaan heitä ja koetti selittää tarkemmin.
— Käärme on ihmisen himo ja Jumalalla ei ole mitään siitä. Sentähden se on pimeys. Mutta te opetatte, että se mikä oli synti Aadamille ja Eevalle on tehty luvalliseksi ihmiselle, ja niin te teette käärmeen äänen Jumalan ja elämän ääneksi. Niin ettei kukaan enää vastusta käärmeen ääntä ja Israelin elämä on niinkuin kiimailu tämän kaupungin torilla, että sen miehet ja naiset hakevat elämäniloa himosta toisiinsa, ja luulevat että he ovat sen hyvin ostaneet kärsimyksellä ja kivulla. Sinä Israeli luulet olevasi valmiiksi luotu elämään kärsimyksen ja nautinnon tasapainossa, ja synnin kielto vaikenee sinun sydämmessäsi ja kohta sinä et tunne, että sinä olet keskeneräinen, että sinun on puhdistuminen ja kasvaminen valkeuteen.
Te sanotte: roomalainen tulee. Mutta minä sanon: vaara tulee siitä, että Jumalan ensimäinen käsky on haudattu.
Te sanotte: Mesias tulee vapauttamaan Israelia hänen vihollistensa käsistä. Mutta minä sanon: Mesias on missä ette ajattelekaan. Teidän mielenne valjetkoon ja sileäksi tasoittukoon teidän sydämmenne korpi, sillä sydämmestä tulee Mesias ja Jumalan käskyn täyttämisestä vapahtaja.
Ja siis kuulkaa taas: raamatussa kerrotaan, että ihminen alussa täytti Jumalan tahtoa eläen paradiisissa, ja sitten kääntyi täyttämään käärmeen tahtoa. Mutta minä sanon: ei kukaan ole täyttänyt Jumalan tahtoa, vaan me pyrimme täyttämään, ja paradiisi on meidän edessämme eikä takanamme. Sillä ihminen ei ole luotu, vaan luodaan.
Ja Mesias on luomisen ja elämän sana teissä.
Kuulkaa siis kuinka maailman perustukset parhaallansa lasketaan ja luomisen liitokset sovitetaan toisiinsa. Teidän kauttanne käy luomisen sana, joka on Jumalan käsky teidän sydämmissänne.
Fariseukset ylläpitivät vaan naurua, eikä ollut ketään, joka olisi enää totisesti kuunnellut. Yksi ja toinen nousi ylös ja rupesi lähtemään, ja vihdoin oli mahdoton kuulla, mitä Sakari sanoi, yleisen puheen ja naurun keskellä.
Hän lopetti puhumasta; tuskallinen ilme katosi hänen kasvoiltansa ja niihin levisi tavallinen leppeä surumielisyys. Ja niin hänkin läksi.
Kun kaikki olivat menneet salista, tuli synagogan vartia katsomaan oliko ketään jäänyt, ja huomasi Elisabetin parvella.