— Siitä saakka kuin viimeiksi kävin teidän kaupungissanne, on paljon tapahtunut kaikellaista. Älä minua pidä enää samana viattomana ja tietämättömänä tyttönä kuin olin silloin.
— Minä tiesin ainoastaan, sanoi Elisabet, että hän sinua ahdisteli ja että sinä häntä pakenit. Onko nyt toisin?
— Niin, niin juuri. Minä pakenin ja hän ahdisteli.
Marian kasvoissa liikahti elävä puna ja silmät loistivat. Hän katsahti
Elisabetiin tutkivasti ja sanoi sitten:
— Kerran, tiedätkö Elisabet, minä olin paennut puutarhaan. Luulin olevani ihan yksin siellä. Mutta äkkiä, kuun kalmeassa valossa, lehtien välitse, huomaan jonkun liikkuvan. Hirveä aavistus täytti minun sydämmeni. Veri tulvahti päähän, tahdoin paeta, mutta jalkani eivät kannattaneet minua. Yhtäkkiä näen, kuinka hänen kätensä — vaaleat sormet ja niissä paljon kiiltäviä jalokiviä, — kuinka hän sysää oksan syrjään ihan minun edestäni. Hän katsoo ohitse eikä huomaa minua, — ja niin hän kääntyy takasin. — — Silloin, Elisabet, kävi niin, että minun pelkoni haihtui ja sydämmeni lakkasi tykkimästä, ja minä kuuntelin ja olisin tahtonut kuulla oksien jälleen risahtavan, olisin tahtonut että hän olisi jälleen hakenut minua, tullut ja ottanut minut. Ja samassa kuulinkin hänen äänensä: "Maria, missä sinä olet?" Minä unohdin kaikki, — luuletko että olisin silloin voinut muistaa sinun varoituksiasi, — kaikki unohdin, sinut ja Jehovan ja koko maailman. Ja niin hän sitten tuli.
Sen yön perästä minä olin niinkuin huumeessa. Ajatukseni eivät pysyneet koossa enkä minä ymmärtänyt mitä ne tytöt puhuivat, jotka kävivät luonani nauramassa ja juttelemassa. Siitä saakka on hän aina hämärässä salaa tullut minun luokseni ja viipynyt aamun koittoon asti. Mutta yhtenä yönä minä säpsähdin ja rupesin häntä pelkäämään. En tiedä mikä minuun tuli. Minä karkasin kaupungistamme ja tulin sinun luoksesi.
— Mutta Maria, etkö tiedä että laki rankaisee sinua, että sinä — että sinä.
— Kuka siitä saisi tietää! Kyliä minä tunnen monta tyttöä, jolle on samallaista tapahtunut.
Sittenkuin he olivat kulkeneet pitkän aikaa äänettöminä, sanoi Elisabet rauhallisella ja lauhtuneella äänellä:
— Maria, mitä sinä sanoisit jos saisit lapsen?