— En ole minä nähnyt taivasta tuommoisena, sanoi hän. Näetkö kuinka pilvet kokoontuvat ihan meidän päällemme. Maria, mitä nyt on tulossa; koko maailma punertaa niinkuin veressä.
Mutta Maria katsoi kaupunkiin päin.
— Kuuletko, sanoi hän, ne soittavat huiluilla ja harpuilla — ne on maaherran tanssijat, ne kulkevat hoviin, ne ovat Roomasta tuotetut. Katso kun kaikki väki juoksee heidän perässään, — joudu Elisabet, ehkä vielä saamme mekin nähdä.
— Kun minä katson tuota taivasta, minusta näyttää niinkuin kohta tulisi jotain kummaa tapahtumaan. Suuri Jehova, suojaa Israelia! Maria, etkö sinä tunne ilmanhengestä, että jotakin tulee — tulee, tulee!
— Mitä sinä puhut tulemisesta, — tuossa tulee roomalainen sotamies pitkin muuria, katso kuinka hän on kaunis! Saa nähdä mitä hän sanoo meille.
Elisabet säikähti, tahtoi vetää Mariaa alas.
— Et saa puhua sen kanssa, sanoi hän, Etkö näe, se on roomalainen.
— Mutta hän on kauniimpi ja komeampi kuin yksikään israeliitta. Katso
Elisabet!
— Meidän sortajamme, Jehovan vihollinen!
Sotamies pysähtyi ja huusi heille muutamia juutalaisia hellittelysanoja, joita osasi. Mutta he menivät mitään vastaamatta pois kaupunkiin.