Heidän tullessa torille tulvasi väki jo takasin, joka oli juossut maaherran tanssijattaria ja soittajia saattamaan. Ne olivat jo menneet sisälle maaherran taloon. Nauraen ja melakoiden kaikki puhuivat vielä niistä, kuka roomalaisista tytöistä oli ollut kauniin ja kellä oli ollut paras puku. Ja he rupesivat jälleen käymään jonoissa edestakasin toistensa ohitse. Kaupustelijat jälleen huutelivat tavaroitaan, joita ei kukaan enää viitsinyt katsoa. Huoli ja ajatus oli kaikilta poissa ja se satumainen puna taivaasta oli sulattanut kaikki toisilleen vieraat ihmiset samaan keveään mielialaan, ne olivat kauniimmat ja tutummat toisilleen. Huutelipa joku avatusta ikkunasta kivitalon yliseltä, tai venyi likasilla portailla ja katseli ohikulkevia, tai leikki ilotyttöjen kanssa, tai yhtyi kulmaan supattelemaan heidän kanssaan, tai käveli jonossa katsellen jokaista vastaantulevaa, — kaikki ymmärsivät toisensa ja sen mikä heidät veti tänne torille. Ja mitä myöhemmäksi oli tullut, sitä vähemmän oli lapsia ja vanhoja. Siinä oli nuorin, elonvoimaisin, paras Israelin sukupolvista, eikä enää kukaan huomannut katsoiko juutalainen tyttö roomalaista sotamiestä ja tekivätkö ne keskenään merkkiä ymmärtääkseen toisiansa. Ainoastaan kun joku fariseuksista tai juutalaisten ylimmäisistä kulki ohitse tai seisahtui iltarukoukselle kadun kulmaan, keskeytyi tämä elämä hetkeksi, juutalaiset erottuivat muukalaisista ja antoivat kunnioittaen tietä opettajalleen. Mutta niinkuin vesi sulkeutui kansanjoukko hänen jälkeensä ja liikkui sitten entiseen tapaan hänen mentyänsä.
Kun Elisabet ja Maria olivat tulleet torin poikki, tahtoi Elisabet kääntyä vasemmalle synagogaan päin, mutta Maria pysähtyi.
— Minä jään tänne, sanoi hän.
Elisabet ei sanonut siihen mitään, kun näki että seuraaminen olisi ollut Marialle vastahakoista, Hän vaan huokasi, sopi hänen kanssaan mihin kätkisi portin avaimen, ja kääntyi menemään vasemmalle pois torilta.
Mutta Maria kääntyi katsomaan hänen jälkeensä, ja näki, että Elisabetin hameen lieve teki joka askeleella poimun kenkää vasten. Siitä rupesi Elisabet häntä niin säälittämään, että hän pysähtyi ja jäi kahdenvaiheelle menisikö hän sittenkin Elisabetin mukana Sakarin saarnaa kuuntelemaan.
2.
Sakari, Elisabetin mies, oli pappi Abian vuorosta. Hän oli oppinut mies ja hänen nimensä oli tunnettu idän viisaiden joukossa, kaukana ulkopuolella Israelia. Mutta fariseukset, jotka opettivat Jerusalemissa, eivät pitäneet hänestä, sillä hän sekoitteli idän muukalaista oppia Mooseksen ja profeettain raamattuihin ja selitteli omin päin, oman järkensä avulla juutalaisten vanhaa lakia, väittäen että muukalaisilla oli profeettoja, joista juutalaisten kirjat eivät tienneet.
Muuten eivät fariseukset olisi paljo välittäneet tuosta Buddan palvelijoilta lainatusta opista, mutta heitä harmitti että kaikki hupakot saivat kuuntelijoita kansasta.
He seisoivat synagogan ääressä katsellen karsain silmin kuinka kansa tulvasi sinne kuuntelemaan Sakaria ja mennessään riiteli hänen sanoistaan, joita toiset olivat ymmärtäneet niin, toiset näin. Kaikki nuo lörpötykset olisivat olleet fariseusten mielestä hyvin vähäpätöisiä, mutta paha oli se, että kun kansa viehättyi semmoisiin pilventakaisiin haaveihin, tämä osotti, että se oli valmis ainakin hetkeksi unohtamaan kansallista pääkysymystään, että se alkoi ikäänkuin tottua roomalaisvaltaan, tottua siihen ajatukseen, että Israeli pysyy orjuudessa.
Fariseukset keskustelivat hiljaa keskenänsä, niinkuin olisivat tahtoneet sanojansa salata. Mutta heidän joukossaan kävi tulinen, kiihkoisa mielenpurkaus. Sillä juuri tänäpäivänä oli suuri häväistys kohdannut heitä, kun roomalainen käskynhaltia piti tanssiaisia pyhän sabbatin iltana.