"Maltahan, maalaispoika, kyllä minä sinut vielä pitkin ja poikinkin sormeni ympäri sidon!"
Sillä välin oli aivan Jöijen huomaamatta tultu pitkään salmeen, josta alkoi kuulua omituista kohinaa. Mutta kun Martti ei mitään vastannut, ei Jöije tästäkään viitsinyt kysyä. Sensijaan Jöije osoittaen sormellaan rantaan päin, sanoi koko lailla käskevästi:
— Soutakaapas tuonnepäin, minulla haluttaisi katsella lähempää tuota kalliota.
Martti käänsi kohta tottelevaisesti veneen maalle.
Mutta juuri kun he olivat tulemaisillaan rantaan, vene töksähti pohjakiveen.
Ja nyt tuli ihmeitten ihme! Martti nousee rauhallisesti laidan ylitse veteen aivan niinkuin oli, saappaineen päivineen. Herranen aika mitä se mies tekee! Jöijen piti kiljahtaa hämmästyksestä, mutta Martti ei nähtävästi pitänyt saappaiden kastamista minään tärkeänä asiana! Hän veti veneen maalle aivan kuin ei olisi tehnyt mitään tyhmyyksiä. Kyllä ne ovat mestareita täällä maalla!
Rantaa oli siinä kohden vain kapea kaistale. Ihan heidän selkänsä takaa nousi äkkijyrkkä kallio huimaavaan korkeuteen.
Nyt Jöije keksi ruveta kiipeemään ylös kallion seinää, aikoen näyttää Martille, ettei tässä sentään niin kömpelö oltu kuin Martti arvatenkin luuli äskeisten venerettelöiden perustuksella. Siinä mielessä Jöije teki ketterän hypyn pienelle sammaltuneelle pengermälle, josta olisi sitten ylemmäs kavunnut.
Mutta Jöijelle ei tänään onnistunut mikään.
Se pieni vaivaiskoivu, johon hän hypätäkseen tarttui, tietysti petti, ja hän sai sylinsä täyteen multaa ja pikku kiviä irtautuneista juurista, Hyh-hyh!