Kerron sinulle nyt miksi tämmöinen arveluttava teko oli meidän puoleltamme käynyt tuiki (ruots. absolut) välttämättömäksi.
Isän kuoleman jälkeen huomattiin, että meillä ei olekaan mitään omaisuutta mistä elää. Kun kaikki velat olivat maksetut, täytyi vielä myydä mamman tavaroista parhaat kalleudet. Ajatteles!
Mutta tästä kaikesta mamma ei ollut niinkään järkytetty kuin itse kuolemantapauksesta, joka todella oli kokonaan murtaa hänet. Sinä tiedät mamman, kun hän kadottaa johtolankansa: häntä saa vain pidellä pinnalla, hän itse ei liikuta jäsentäkään koholla pysyäkseen, armas, pikku mamma! Hän on todella liikuttava … 'sessä (suvun nimi) saamattomuudessaan.
Me koetimme ensin Martin kanssa pitää häneltä jotakuinkin salassa pesän toivotonta tilaa, mutta lopulta se ei käynyt laatuun. Martti otti sanoakseen hänelle totuuden, kun huomasi sen minulle vaikeaksi.
Voit kuvitella hämmästystäni, kun Martti alkaa puhua mammalle ja melkein virheettömällä ruotsilla sanoo tämmöistä: sanoo, että hän on isältään vaatinut ja nyt saanutkin perintöosuutensa isän takaaman ja kotitaloon kiinnitetyn lainan muodossa. Rahoja on, sanoi hän, niin paljon, että hän katsoo voivansa rakentaa niillä mukavan asuinrakennuksen pääkaupungin läheisyyteen johonkin paikkaan, jonka mamma ja Jöije saavat valita, sillä — sanoo hän — me olemme aikoneet mennä naimisiin ja pyytää mammaa meille asumaan!!!
Ymmärrätkö sinä rakas Hilja kultaseni, että me emme olleet vielä mitään sellaista päättäneet, tuskinpa puhuneetkaan siitä, ja Martti tiesi, että minä olin ollut jyrkästi sellaista vastaankin. Ymmärrätkö sinä ikiystäväni, että nyt kun hän sen sanoi rauhallisesti ja asiallisesti aivan kuin olisi puhunut panelilaudoista, joita hän tarvitsi rakennukseensa (sillä hän ei ole koskaan muuta ajatellutkaan kuin vain toveruuttamme, hän on yhä yhtä uskollinen valallensa ja hän on yhtä luja kuin se kallio, jota vastaan hän sormensa nosti), niin ymmärrätkö sinä, että minä en voinutkaan säilyttää samaa rauhallisuutta kuin hän, vaan kun kuulin odottamatta nuo hänen sanansa, niin sydämessäni rupesi tapahtumaan ihmeitä, se sykki rajusti ja minä luulen, että vuoroin kalpenin ja vuoroin punehduin enkä voinut paikallani istua. Sillä minä tiesin, että mitä nyt oli sanottu, se tulee tapahtumaan, eikä mamman tähden voinutkaan muuten tapahtua. Minä ihmettelin yhtä paljon Martin viisautta kuin jaloutta, ja juuri senvuoksi, että tiesin nyt varmaan kaiken tulevan käymään niinkuin hän oli sanonut, tämä hurmaavan autuas ja samalla kauhistava ahdistus tulikin rintaani. Voi Hilja rakas, rakas…
Kun sain senverran sydämeni hillityksi, että osasin jälleen kääntyä heihin päin, näen, että mamma on heltynyt itkuun ja Marttia kaulasta pidellen pyytelee häneltä anteeksi, ettei ollut ennen tunnustanut häntä rakkaaksi lapsekseen.
Tämän jälkeen tunsin, että nyt on kaikki päätetty eikä päätöstä voi enää purkaa mitenkään — tuottamatta mitä suurinta pettymystä mammalle, joka tietysti panee nyt kaiken toivonsa juuri meidän naimisiimme.
Ja niin olikin. Kun mamma näki miten vähän arvoa useimpien tuttaviemme ystävyydellä oikeastaan oli, jotka omaisuuden menetettyämme katsoivat meihin yli olkansa, ei hän välittänyt enää myöskään Kr:neista, vaikka nuori Kr. vielä jatkoikin kosimistaan, jopa luuli nyt hädän tultua saavansa varmasti suostumukseni. Mamma taisi tuona kummana hetkenä niin kiintyä Marttiin, että hän ei tahtonut tietää mistään eikä kestään muusta. Ja luulen, että jos Martti hukkaisi tulipalossa rahansa tai löisi kirveen käteensä, niin ettei koko rakennuksesta voisi tulla mitään, ei mamman kiintymys semmoisesta vähintäkään kärsisi, päinvastoin.
Mamma ryhtyi kohta laajoihin valmistuksiin, huoltaakseen minulle niin suuret myötäjäiset kuin olevissa oloissa oli suinkin mahdollista. Eivät kaikki olleet sentään hylänneet meitä. Täti …'n ja …'n kanssa (vanhojen perheystäväin nimiä) he ompelivat ja järjestivät liinavaatteita ja nyt he ovat alkaneet tikata mahdottoman suurta vuodepeitettä. Kun minä kysyin ihmetellen, miksi he laittavat siitä niin armottoman leveän, niin he vain katsahtelivat toisiinsa ja hymyilivät minulle merkitsevästi, kunnes minä älysin. Sinä voinet kuvitella kuinka minä punastuin ja mitä ihmeitä sydämessäni taas alkoi tapahtua! Tuskinpa vain Marttikaan lienee aavistanut, kuinka paljon melua meidän päätöksemme on saanut aikaan ja kuinka paljon puuhaa ja valmistuksia siitä on koko maailmalle koitunut. Me kuvittelimme, että voimme tehdä kaiken ilman mitään mullistuksia tai edes huomattavia muutoksia, mutta nyt on meillä koko työ pitää edes itseämmekin siinä tiedossa, että oikeastaan ei tapahdu mitään muuta kuin että tulemme asumaan pian lähempänä toisiamme ja pitämään yhteistä taloutta.