Niin nyt, vuosien kuluttua kirjoitan, ja niin minulla on oikeuskin kirjoittaa. Mutta silloin!
En osaa sanoin kuvata hätääntynyttä tuskaani, kun näin Jöijen riehuvan liekkien keskellä, ottaen vastaan mitä sisällä olevat miehet hänelle heittivät. Luulin ensin hänen olevan niin hätäännyksissä, että oli kuin järkensä menettänyt, sillä minua tervehtimättä hän vain sanoi minulle muutamia katkonaisia sanoja, saamatta mitään ajatusta selväksi, ja riensi muuanne.
Ehdin vielä saada hätäisen kuvan eräästä huoneesta juuri ennenkun liekit senkin täyttivät ja välikatto romahti alas. Sinne sortuivat palavien hirsien alle kaikki Jöijen varustukset. Näin jäännöksiä seinätauluista, näin korkean, tutun kukkamaljakon, jossa oli kultaenkelit kupeilla ja omituinen punapaitainen kiinalainen kaunotar ompelustensa keskellä, vilahti silmissäni myöskin vanha kitarimme, jolla muinoin soittelimme. Ei epäilemistäkään, tuo oli juuri minulle aijottu huone, jonne Jöijeni oli nähtävästi kantanut kallismuistoisimmat kapineet. Arvaan kuinka hän oli edeltäpäin iloinnut minulle aijotuista yllätyksistänsä ja erikoisuuksia myöten harkinnut kaiken. Sinne hukkui savujen, tuhkan ja liekkien pätsiin!
Koetin minäkin jotain kantaa pois, en itsekään tiedä mitä se oli, sillä olin kadottanut en niin paljon yleisen myllerryksen ja savun vuoksi kuin kyyneleitteni häiritsemänä eteeni näkemisen mahdollisuudet. Veinpähän mitä käteeni sattui, laahasin voimaini takaa pois kuumasta ja savusta. Sillä jo viimeinenkin rakennuksen puoli oli niin liekkien vallassa, ettei sen läheisyydessä enää voinut olla, ja miehet lakkasivat ruiskuttamasta paloon, kääntyen valelemaan vain muita lähimpiä rakennuksia, niitä syttymästä suojellakseen.
Silloin kuulen Jöijen raikkaan naurun korvissani:
— Minne sinä tuota laahaat? Anna olla, ei sitä tarvita!
Ja kun alan silmiäni hieroa nähdäkseni jotakin, tunnen Jöijen puristuksen kaulassani, hänen suutelonsa, ja kuulen hänen hellät tervehdyksensä.
Nyt näen vihdoin Jöijeni. Siinä hän on. Aivan entisensä näköinen.
Hän pitelee minusta kiinni, hänen kasvonsa ovat aivan lähellä minua, kun hän puuhasta kuumana, onnellinen hymy huulilla kuiskaa:
— Hän rakastaa minua!