TIITUS: Ei ole ketään, jolle valittaisin.
LYSIMAAKOS: Tässä, herra, juo tämä. (Kääntyy vettä hakemaan).
TIITUS: (kaataa juoman maahan; itsekseen): Ei ole ketään, joka minut parantaa.
LYSIMAAKOS: (on huomannut, että Tiitus kaasi lääkkeen; tarkastelee häntä punnitsevasti).
TIITUS: Lysimaakos, minä annan sinulle vielä tärkeämmän viran, kuin henkilääkärin; minä teen sinut salaiseksi uskotukseni. Minulla on suuria hallitsijatuumia. Tahdon tästälähin tietää kaikki mitä Roomassa ajatellaan, sanotaan ja tehdään. Laajennan sentähden urkkijajoukkoni suureksi tiheäksi verkoksi yli koko valtakunnan. Poistan tieltäni kaikki mikä on minua vastaan. Ensimäinen on, että he pelkäävät minua vielä enemmän! Minä näytän heille niin paljon verta, että he vavisten lankeevat maahan minun eteeni. Minä luon itselleni uuden ympäristön.— Mutta—minussa on lempeyttäkin ja hellyyttä. Ja katsos, minä aijonkin nyt alkaa hallitukseni jollakin suurella hyvällä-työllä, niin suurella, ettei maailma ole sen vertaista nähnyt. Katso, minusta on ennustettu, että tulen suureksi hallitsijaksi, joka täyttää maailman hyvillä töillä.—Lysimaakos, sanoppas sinä, mitä hyvää keisarina tekisit?
LYSIMAAKOS: Antaisin viljaa roomalaisille ja toimittaisin suuria petonäytelmiä.
TIITUS: Sinä olet niin tyhmä, Lysimaakos.—Saat mennä. (Itsekseen) Voi minua!
LYSIMAAKOS: (aikoo mennä).
TIITUS: Odotas,—sano minulle Lysimaakos, tunnetko ketään kristittyä täällä Roomassa,—niitä, joita Neero vainosi?
LYSIMAAKOS: Herra, ne elävät salaisuudessa, niitä on paljon, niitä voi olla sinun ympärilläsi—sinun omien orjiesikin joukossa.