TIITUS: Sinä tuntisit totuuden? Orjaniko täytyy kumartua minun edessäni vai minun orjani. (Itsekseen): Hänen katseensa vangitsee minua! (Ääneen, arasti katsellen kulmiensa alta): Niin, kuka lienetkin,—jos sinä tunnet totuuden, sano se minulle. Vastaa siis minulle siihen kysymykseen, jonka äsken tein Lysimaakolle: Sano minulle hyvä työ, suuri ja laaja, jota ei kukaan keisareista ole vielä tehnyt. Ajatteles: minulla on suuri valta, valta maailman yli minulla on, minä voin kaikki.
LYSIMAAKOS: Kaikkea voi keisari, yhtä ei.
TIITUS: Mitä ei voi keisari?
LYSIMAAKOS: Tehdä hyvää.
TIITUS: Keisari ei voisi tehdä hyvää! Hullumpaa en ole kuullut.
LYSIMAAKOS: Sinä sanot niin, ja kuitenkin lyyhistyt kokoon totuuden lyömänä.
TIITUS: (huutaen): Lyysimaakos, Lysimaakos, sinä olet katsonut minun läpitseni!
LYSIMAAKOS: Olen, Tiitus.
TIITUS: (raivokkaasti): Turhaan sen sanoit, sillä ennenkuin sinä minun käsistäni pääset, olet sinä kuoleman oma!
LYSIMAAKOS: En pelkää sinua enkä kuolemaa. Tätä hetkeä varten olen elänyt.