TIITUS: (arasti, hiljaa): Jos keisari ei voi tehdä hyvää, sano, mitä minun siis on tehtävä?
LYSIMAAKOS: Tahtoisin nähdä sinua, Tiitus, suoraan silmiin, kun sen sanon. (Lähestyvät toisiansa).
TIITUS: (koettaa katsoa Lysimaakoa silmiin) Ha-ha—
LYSIMAAKOS: Suoraan silmiin, ihan suoraan.
TIITUS: Minä katson, minä katson—. (Ottaa molemmin käsin ohimoistansa).
LYSIMAAKOS: Niin, Tiitus, juuri niin. Sinä ymmärsit, ennenkuin olin suuni aukaissut. Luovu vallastasi.
TIITUS: Katso, niitä on hallitsijoita, jotka ovat minua pahempia olleet. Mutta minä olen hyviäkin töitä harjoittanut. Ja minun aikomukseni oli vielä suurempia töitä tehdä—.
LYSIMAAKOS: Ja jos sinä olisit enkeliäkin puhtaampi, sanoisin saman: luovu vallastasi. Se on kristittyjen oppi jokaiselle. Sillä joka tahtoo ensimäinen olla, hän olkoon kaikkein palvelija. Luovu vallastasi!
TIITUS: (puoleksi itsekseen): Jollen minä tietäisi, että se on niin,— mutta minun järkeni on hieno, ja minä olen aikaa sitten sen jo itse ymmärtänyt.
LYSIMAAKOS: Rauhaan ja onneen sinua kutsun ja iankaikkisuuteen sinua saatan, Luovu vallastasi, Tiitus. Se on se suuri teko, jota sinä tahdoit tietää. Sitä ei ole vielä yksikään keisareista tehnyt. Mutta ajat odottavat sinun tekoasi. Sillä aika on tuleva, että valtakuntain hallitsijat astuvat alas valtaistuimiltansa ja käyvät sisälle jumalan valtakuntaan.