CALLIAS: Vastasin, että tämä kauan kestänyt hidas ja yhtämittainen kuumeen nousu ei merkitse hyvää.
TIITUS: Eikö hän kysynyt sinulta kuinka kauan luulet minun vielä elävän?
CALLIAS: (vaikenee).
TIITUS: Eikö hän pyytänyt määräämään sitä aikaa—sitä hetkeä? Eikö hän sanonut: se epävarmuus kalvaa minun mieltäni?
CALLIAS: (tuo Tiitukselle juoman). Juo, caesar!
TIITUS: Mitä se on, Callias?
CALLIAS: Katso, caesar, olen valmistanut juoman, joka tuo uutta eloa sinun suoniisi.
TIITUS: (ajatuksissaan): Onko se semmoinen, joka vaikuttaa hitaasti ja varmaan, vai ehkä semmoinen, joka voi kohta parantaa, mutta myöskin kohta tappaa?
CALLIAS: En ymmärrä sinun puhettasi, caesar. Luulen, että sinun kuumeesi saattaa sinut hourailemaan. Tule, caesar, sinun täytyy laskeutua vuoteelle. (Taluttaa Tiitusta perälle).
TIITUS: Mihin sinä saatat minua? (Seuraa Calliasta sisähuoneen eteen.
Pysähtyy). Ei, Callias, ei sinne! En minä ole vielä valmis kuolemaan.
Mutta jos sinne menen, kuolen kohta. Sinne kuoli isäni.