CALLIAS: Sinä olet sairas, Tiitus. Kuume on ottanut vallan sinun ylitsesi; sydämmesi sykkii hurjan nopeasti.—
TIITUS: (itsekseen): Et sinä sanonut: Tiitus, hallitse niin vähän kuin mahdollista. Sinä sanoit: luovu.
»Aika on tuleva, jolloin valtakuntain hallitsijat astuvat valtaistuimiltansa käydäkseen sisälle uuteen valtakuntaan».—Niin sinä sanoit.
CALLIAS: Voi minua! Näen, että sinun käy hullusti, caesar. Silmissäsi väikkyy lähestyvän lopun enteet, otsasi on märkä, Caesar, minä rukoilen sinua, ota vastaan, ota vastaan minun lääkkeeni!
TIITUS: Minä tahdon tehdä sen, mikä on minun onneni ja elämäni!
CALLIAS: Sinä seisot manalan kynnyksellä, caesar, usko lääkäriäsi.
TIITUS: Saat nähdä, kuinka terveeksi minä tulen. Mene, sano
Domitianukselle, että Tiitus tahtoo puhutella häntä. Mene!
CALLIAS: (menee. Palaa seuraavan repliikin jälkeen).
TIITUS: Nyt, nyt minun se on tehtävä, tai sitten ei milloinkaan. Elämän ja kuoleman vaaka on minun omissa käsissäni.
DOMITIANUS: (tulee seurueineen täydessä keisarillisessa loistossa).