Antaakseni jonkun käsityksen tämän kirjan laadusta, luettelen tässä sen sisällyksen sen osien ja lukujen nimitysten mukaan.

1) Vanhoista uskonopeista, 2) niiden puutteellisuus, 3) semmoisen uskonopin välttämättömyys, joka vastaa ihmiskunnan valistusastetta. 4) Miten kristinoppi on ratkaissut elämän ristiriidan ja selittänyt sen tarkoituksen. 5) Mitä on henkisen olemuksen synty, 6) mitä tämä ihmisessä syntyvä olemus on. 7) Jumalan tuntee, kristinopin mukaan, ihminen itsessänsä, 8) mutta myöskin ulkopuolellansa. 9) Mitä on totinen elämä, 10) miten se eroaa entisestä elämästä. 11) Mikä häiritsee ihmistä elämästä totista elämää. 12) Esteet rakkauden ilmaisemiselle. 13) Mitä on ihmisen tekeminen voidaksensa elää totista elämää. 15) Kolme syntien lajia. 16) Syntien jaotelma: 17) nautinnonhimon synti, 18) työttömyyden synti, 19) kunnianhimon synti, 20) vallanhimon synti, 21) haureuden synti, 22) humaltumisen synti. 23) Syntien seuraukset. 24) Viettelykset, 25) niiden synty, 26) niiden jaotelma: 27) valmistumisen viettelys, 28) perheellisyyden viettelys, 29) tehtävän viettelys, 30) toveruuden viettelys, 31) valtiollisuuden viettelys. 32) Viettelyksien seuraukset. 33) Uskonvalheet, 34) uskonvalheiden synty, 36) niistä syntyvä paha. 37) Miten on meneteltävä elääkseen Kristuksen opin mukaan: 38) vapautuminen uskonvalheista, 39) vapautuminen jo lapsuudessa tyrkytetystä uskonvalheesta, 40) vapautuminen ulkonaisten tunteiden herättämisellä synnytetyistä uskonvalheista, 41) vapautuminen välimiehen valheesta, 42) vapautuminen ihmeisiin uskomisen valheesta, 43) vapautuminen väärän tulkitsemisen valheesta. 44) Kuinka viettelykset ovat vältettävät. 45-50) Taistelu syntien kanssa, 51) taistelun johdonmukaisuus. 52-59) Erityiset taistelunkeinot: 60) rukous, 61) ajoittainen rukous, 62) alituinen rukous. 63) Mitä voi kristillisesti elävä ihminen odottaa nykyisyydessä, 64) mitä hän voi odottaa tulevaisuudessa. —

Tulleita molokaaneja esitti Tolstoi tällä tavalla: "Molokaanien uskonlahko semmoisenaan on aivan rappiolla. Ulkonainen jumalanpalvelus kaikellaisine menoineen on tunkenut pois henkisen vapauden ja sisällyksen. Mutta heidän joukossansa on nuorempi sukupolvi eroittautunut ja se näyttää erinomaisen elonvoiman merkkejä; suurempaa vapautta ajatustavassa ei voi enää pyytää. Siinä on monenlaisia aineksia, kuten kohta näette."

Ja ikäänkuin tätä osoittaakseen hän vei sekä molokaanit että minut työhuoneesensa, jonne pääsy näyttää olevan vaan hengenheimolaisille. Sinne mennään, ikäänkuin pois kaikesta kreivillisyydestä, pitkää, kapeata välikäytävää myöten, josta on ovia kaikellaisiin talouskomeroihin. Tolstoin huone on siellä aivan kuin eri maailmassa, hyvin pieni, matala, kaikin puolin vaatimaton ja arvatenkin äärettömän hiljainen. Hänen kirjoituspöytänsä anastaa siitä neljännen osan. Toisella pöydällä on täyteenpakattuna kirjapinoja. On vielä kirjakaappikin kirjoja täynnä. Työpöydällä on kirjailijoille ominainen paperien temmellys. Muutamat pehmoset ja syvät, mustan viheriällä vakstuukilla vuoratut nojatuolit ovat nähtävästi aijotut semmoisia tarkoituksia varten, kuin oli nyt. Liikkumiselle ei jää juuri mitään tilaa jäljelle. Ikkunasta ei näy kauas, on jotain edessä — tai enkö ehkä tullut katsoneeksi tarkemmin. Mutta heti tulee ajatus päähän: tämmöisestäkö pienestä, suljetusta, aivan kuin mökin kamarista onkin siis säteillyt ulos tuo niin avonainen, täysivoimainen ja yli koko maapallon ylettyvä valovirta!

Molokaanit asettuivat peräkkäin istumaan. Ne olivat tavattoman rotevia, voimakkaita ja pitkiä miehiä. Ja jos olen kehunut tataareja tarmokkaan ja elonvoimaisen ulkonäön puolesta, niin näitä minun pitäisi vielä enemmän kehua. Näillä oli jotakin lisäksi, jota yksinomaan käytännöllisissä puuhissa eläviltä tataareilta puuttui: henkevyyden selvät merkit koko olennossa, otsassa ja silmäyksessä. Kuinka erilaisena olinkaan junavaunun ikkunasta nähnyt venäläisiä talonpoikia ja kuinka toisellaisen kuvan olen heistä saanut meidän venäläisiä sotamiehiä katsoessa! Miten tämä taaskin on selitettävä? Molokaanien, kirkosta eronnut uskonlahko on jo vanha. Suurenmoisia vainoja kärsittyänsä on se itselleen saanut tunnustetuksi jonkinlaisen oikeuden olemassaoloon hallituksen puolelta, niin että sen jäsenet saavat uskoa mitä tahtovat ja elää niinkuin tahtovat. Elämänhalu ja itsetietoinen voima uhkuu heistä. — — He rupesivat nyt ensimäiseksi tekemään tiliä matkastansa. Moskova oli tehnyt heihin aivan kauhistuttavan vaikutuksen. He eivät voineet ymmärtää noiden lukemattomien kirkkojen tarkoitusta, ei kumartamisia, ei maahanlankeemisia, ei kultaisia jumalankuvia. "Pimeys ei tunnu missään niin suurelta, sanoivat he, kuin täällä Moskovassa, joka kansan uskon mukaan pitäisi oleman itse valon lähde".

Tolstoin kysymyksiin, miten heillä sitten jumalanpalvelusta toimitettiin, he vastasivat, että oli heilläkin paljon kuollutta seurakunnassa; kokoonnuttiin vaan yhteisiä rukouksia pitämään ja psalmeja veisaamaan. Seuraus oli, että nuoriso haukotteli näissä kokouksissa ja jäi vihdoin kokonaan ulkopuolelle, eriseuraksi, jossa nyt rupesikin olemaan itsenäisiä tuumia uskonasioista, niinkuin ennen muinoin uskonlahkon nuorena ollessa.

Tämä antoi aihetta Toistoille kertoa eri uskonlahkojen erilaisista kokouksista, ja, paheksien hänkin semmoisia, joissa "ei muuta kuin rukoiltiin ja veisattiin", — mikä ei koskaan mihinkään velvoita, — hän kertoi kokouksista, joissa vaan vapaasti keskusteltiin uskonnon asioista ja oikean elämän tehtävistä. Eräällä seurakunnalla oli tällainen tapa: sunnuntaikokouksessa nostetaan puhe jostakin läsnäolevasta seurakunnan jäsenestä; kaikki lausuvat arvostelunsa hänestä, tuovat esiin hänen virheensä; arvosteltu ei saa vastata eikä puolustaa itseänsä sanallakaan sinä sunnuntaina, ja vasta seuraavana sunnuntaina hän saa puheenvuoron. Hän punastuu usein, hiki vuotaa hänen otsaltansa, mutta asia loppuu tavallisesti niin, ettei hän seuraavana sunnuntaina puhukaan mitään puolustukseksensa. "Kuinka hyödyllistä tämä on! kuinka me jokainen iloitsisimme, jos joskuskin saisimme kuulla avonaista arvostelua itsestämme, ei selän takana, vaan silmäin edessä! sehän voisi kerrassaan suunnata elämämme toisaanne päin!" sanoi Tolstoi. "Mutta tullaksemme suoraan asiaan, sanokaa, mitä te arvelette raamatun jumaluudesta, pidättekö jokaista sanaa siinä jumalasta lähteneenä?"

"Raamattu on meistä nähden tavallinen kertomus asioista ja tapahtumista", sanoi vanhin molokaaneista.

"Niin aivan, siinä voi olla suorastaan hylättäviäkin paikkoja, sekä vanhassa testamentissa että evankeliumeissa. — Entä sitten kaikkein vaarallisin kysymys: mitä te sanotte Jeesuksen jumaluudesta?"

Vanhin molokaaneista epäili ensin, millä sanoilla vastata, ja sanoi sitten, että hänestä nähden Jeesus itsekin kielsi jumaluutensa.