VIIDES KOHTAUS.
Samuel Cröell, Sofia.
SOFIA: Hän pani kätensä sinun olallesi Samuel, se nyt meidän täytyy lopettaa. Kun kerran olet siinä asemassa, missä olet, älä unohda, että heitä täytyy aina pitää jonkun välimatkan päässä.
SAMUEL CRÖELL: Ei kuitenkaan pyryssä lumien alla—.
SOFIA: Ah, Samuel, jätä nyt jo tuo! Kas onpa talja todellakin kaunis!
SAMUEL CRÖELL: Niin eikö olekin! Katso kuinka tuuhea ja pitkä karva,— uh! Sanoppas, sanoppas minne me ripustamme sen. Missä ovat minun vasarani ja naulani.
SOFIA: Samuel, emmekö jätä sitä mieluummin alas jalkoja lämmittämään?
SAMUEL CRÖELL: Ei, minä tahdon sen ylös, käpälät hajalleen joka suunnalle, noin: hää! Niin se oli hänelläkin, Paavolan äijällä. Pois nuo rimssut ja ramssut, ne ovat minua jo kauan harmittaneet. Minä tahdon nähdä jotakin yhtä suurta, voimakasta, enkä välitä pikkukoristuksista, ei mitään nauhasia!
SOFIA: Paavolan äijällä? Sieltäkö tämä talja on?
SAMUEL CRÖELL (puhuu seuraavat sanottavat lyödessään taljaa kiinni seinään): Sieltä.