SOFIA: Sinä sait sen häneltä?
SAMUEL CRÖELL: Niin. niin. Hän lahjoitti sen minulle.
SOFIA: No mistä se semmoinen ystävyys?
SAMUEL CRÖELL: Minä vapautin hänen poikansa sotapalveluksesta.
SOFIA: Sinä vapautit?
SAMUEL CRÖELL: Niin, viimeisestä sotaväen otosta jätin hänet pois.
SOFIA: Mutta, Samuel, onko se luvallista?
SAMUEL CRÖELL: Ei tämä talja ole mikään palkinto minulle. Minä en voinut olla sitä vastaanottamatta, kun Paavolan äijä vesissä silmin sen minulle antoi. Kuvaile, erota lapsestaan ikiajaksi!
SOFIA: Mutta kaikkienhan täytyy—!
SAMUEL CRÖELL: Niin se on, niin se on, mutta joskus tulee niin repivä sääli, niin armoton surku, ettei voi muuten menetellä, ei aina, mutta joskus, kun oikein sattuu.